Hevoset Ilmarinta
Takaisin tallille – miten liikutetaan hevosta hengästymättä?
September 17, 2016
0

Kun makasin koko elokuun sairaalassa ja puolet syyskuusta kotona toipumassa, monet kysyivät, miten Pepe-ponski pärjää.  Monet kerrat kiitinkin onneani siitä, että olen voinut majoittaa Pepen hyvälle täysihoitotallille, jossa sen perustarpeista huolehditaan, vaikka minua ei näkyisi viikkokausiin. Ajattelinkin vähän valottaa, mitä Pepen elämään kuului loppukesästä ja miten pärjäämme nyt.

Laitumella elokuussa

pepe-laitumella

Pepe elokuussa. Kiitos kuvasta tallikaverilleni Miralle!

Pepe vietti koko elokuun laitumella, jolloin se ei hirveästi tarvinnut lisäliikuntaa. Tallikaverini toivat Pepen säännöllisesti talliin harjattavaksi, syömään väkirehut ja torkkumaan laidunväsymystä pois. Kun syyskuun alussa Pepe palasi karsinaelämään, minäkin pystyin taas käymään hissuksiin tallilla.

Normaalit liikutukset jäivät Pepeltä sairasteluni aikana tosi vähiin. Valmentajani liikutti Pepen kerran selästä ja pari kertaa maasta. Pepe ei ole ihan sellainen jokatytön tai -tädin perusratsu, jonka selkään voisi huoletta heittää kenet tahansa ja toivottaa hauskaa ratsastusta. Sijaisliikuttajia on siis aika vaikea löytää. Se on kyllä hieno ratsu, huomattavasti keskimääräistä puskaponia osaavampi ja kevyempi, mutta tuppaa olemaan sitä vain tietyissä olosuhteissa tiettyjen ihmisten kanssa.

Vieraassa seurassa ja kokemattomammissa käsissä Pepe osaa näyttää lähinnä jännittyneen puolensa, eikä jännittyneen hevosen liikuttamisesta seuraa muuta kuin pahaa mieltä, väärien lihaksien vahvistumista ja selätöntä liikettä (sekä ratsastajalle että ratsulle). Siksi oli parempi antaa Pepen lomailla kuin etsiä liikuttajia.

Rampa palasi tallille syyskuussa

pepe-ja-piia2

“En minä satuta Piiaa, Piia on minun ystäväni ja ymmärtää huoliani!” t: Pepe

Kun pääsin sairaalasta kotiin, lääkäri ohjeisti, etten seuraavien viikkojen aikana saa hengästyä, riuhtoa tai nostaa mitään raskasta. En myöskään saa mennä hevosen selkään sairaslomani aikana, koska putoaminen keuhkon vasta kiinnittyessä rintakehään olisi paha juttu. Se asettaa omat haasteensa myös Pepen käsittelylle.

Olen toipunut ilmarintaleikkauksesta niin hyvin, että pystyin käymään tallilla jo viikko sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Olin tosin kuulemma niin kalpea ja raadon näköinen, että tallikaverini mietti vakavissaan, onko tässä mitään järkeä ja olisiko parempi jättää minut kotipihaan. Mutta se, mikä oli kropalle vähän liian aikaista, oli juuri sitä, mitä mieleni tarvitsi päästäkseen vauhtiin toipumisessa.

Kun silmät innosta palaen kerroin lähipiirilleni palanneeni tallille, lähipiiri oli toisaalta iloinen puolestani, mutta toisaalta ilmeet olivat myös tällaisia:

Kaikki on sujunut kuitenkin hienosti, onhan minulla maailman uskollisin pieni poniystävä. Itse asiassa on ollut tosi hyvä hevosenkäsittelyharjoitus, kun minulta onkin otettu hetkeksi kaikki voimat pois! Silloin tulee ihan eri tavalla puututtua jo hevosen ajatukseen, jottei voimaa tarvita esim. ruohotupolta pois kiskomiseen. Toisaalta on pakko olla rento ja pitää tilanteet sellaisina, että Pepekin on rento. Meillä ei ole varaa yllätyksiin.

Tämän varsin zeniläisen pakkojärjestelyn johdosta lopputulos on se, että hiihtelemme Pepen kanssa ympäri tallialuetta kuin buddhalaiset munkit. Jotta välttäisin riuhtomistilanteita, käsittelen Pepeä paljon myös irti, niin että se vaan seurailee minua. Pepe on kroppani suhteen kaikin puolin varovaisempi kuin esimerkiksi hömelöt kissamme. Esimerkiksi Poika saattaa loikata rintakehän päälle ihan milloin vaan silkan huvin vuoksi. Pepe puolestaan pitää koko ajan kohteliaan hajuraon minuun, mitä nyt hiplailee välillä huulillaan päätäni ja käsivarsiani, koska se on se kaverijuttu. Ei minulla ole pienintäkään syytä pelätä. Radio Helsingin sanoin olen ystävien seurassa, kun vietän aikaa Pepen kanssa.

Tällä viikolla olen käynyt jo pari kertaa tallilla. Kipulääkkeitäkin parempi apu rintakehän kolotukseen ja kiristävään tunteeseen on kävely, joten palkkasin Pepen fysioterapeutikseni ja kävelykaveriksi. Viimeksi kävelytin sitä ympäri tallialuetta reilun puoli tuntia, minkä jälkeen tein sen kanssa este- ja koulukentällä hauskoja pikku maastakäsinharjoituksia. Käppäilimme puomien yli, kiersimme kartioita ja tein koulukentällä muutamia peruutus- ja väistöharjoituksia niin etu- kuin takaosalle.

Voinko enää ratsastaa?

Sitten karujen faktojen äärelle. Oikeanpuoleinen keuhkoni on arpeutettu ja liimattu kiinni rintakehääni koko ympärysmitaltaan, jottei se enää koskaan pääsisi painumaan kasaan. Minulla ei ole juuri enää jäljellä pleuraa, johon keuhko kiinnitetään, eikä keuhkoni lillu irtonaisena tuolla sisuskaluissa pehmentämässä töyssyjä. Lääkäri ei kieltänyt ratsastamista muuksi kuin sairasloman ajaksi, mutta ei minun kannata hirveästi tömäytellä rintakehääni, mikä hevosen selästä pudotessa on väistämätöntä.

Mietin vakavissani, oliko tämä tässä ja onko parasta lopettaa koko ratsastaminen. Mutta en minä rakasta harrastusta lopettamalla olisi silti turvassa, eläisin vaan vähemmän täysillä. Voin joutua autokolariin, liukastua jäiselle kadulle, kaatua pyörällä tai pudota rappusista joka tapauksessa. Elämä on vaarallista ja johtaa väistämättä pysyviin vauroihin ja kuolemaan, ihan harrastuksesta riippumatta. Ja kuten nyt on jo kahdesti tullut huomattua, keuhkoni voi posahtaa ihan vaan huvin vuoksikin ilman mitään järkevää syytä. Vasen keuhkoni on edelleen luonnontilassa eikä ole sanottua, etteikö siinäkin olisi samaa valuvikaa. Olen jonkin sortin aikapommi joka tapauksessa.

Aion siis jatkaa ratsastamista, heti kun terveys sen sallii. Päätin kuitenkin, että riskien minimoimiseksi seuraava isompi investointi on airbag-turvaliivi. Airbag-turvaliivit ovat kenttäratsastuksesta harrastuskäyttöön levinneitä uudenaikaisia liivejä, jotka kiinnitetään narusta satulaan. Normitilanteessa turvaliiviä ei edes huomaa päällä, koska se lököttää päällä ihan normaalin liivin tapaan, toisin kuin perinteiset, liikettä häiritsevät ja hiostavat turvaliivit. Kun ratsastaja putoaa, naru irtoaa satulasta ja airbag-turvaliivin ilmatyynyt pullistuvat välittömästi suojaten paitsi rintakehää, myös niskaa ja häntäluuta.

Helite Airnest -turvaliivi (kuva: horze.fi)

Yli 500 euron hinta yhdestä liivistä on kallis, mutta halpa verrattuna monen viikon sairaslomaan ja sairaalassa makoiluun. Nyt minua oikeastaan kiinnostaisikin tietää, onko teillä kokemusta airbag-liiveistä? Pääseekö niitä sovittamaan jossain pk-seudulla vai onko vain luotettava tuuriin, että löydän oikean koon? Koska olen 157-senttinen, S-kokoinen ja lyhytselkäinen, uskoisin, että lasten koon liivi voisi sopia minulle parhaiten. Mutta paha näitä on sokkona arvioida!

 

About author

Piia

Piia on 35-vuotias hullu kissamummo, joka on sekaisin myös hevosista.

Lue myös nämä

/ You may check this items as well

reetu1

Ostin hevosen!

Kun makasin koko elokuun sairaalassa ja puolet syy...

Read more

Kiitos kaikesta, Pepe!

Kun makasin koko elokuun sairaalassa ja puolet syy...

Read more
4

Uusia tuulia: blogi palaa juurilleen ja hevosjutut loppuvat

Kun makasin koko elokuun sairaalassa ja puolet syy...

Read more

There are 0 comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.