Hevoset Ratsastus
Takaisin satulaan
March 13, 2015
2

Lähes kolmen kuukauden maastakäsittelykuurin jälkeen alkoi hissuksiin olla semmoinen olo, että voisin palata Pepen selkään. Viimeiset kolme valmennustuntia ovat päättyneet siihen, että olen hypännyt selkään – ensin ilman satulaa, sitten ratsastushuovan ja lopuksi Barefootin lampaankarvasatulan kanssa. Tänään lähdimme tallikaverin kanssa maastoon aurinkoisen sään kunniaksi. Laitoin satulan selkään ja suitset päähän siltä varalta, että innostun käymään selässä.

Innostuinhan minä, ensimmäistä kertaa jo tallin pihalla. Suurimman osan matkasta kävelin omin jaloin, koska Pepe vähän pompahteli, mutta pikkupätkiä siellä täällä olin selässä. Yhden pidemmän ratsastuspätkäni aikana Pepe otti parin askelen laukkapyrähdyksen, kun kaverin heppa säikähti, mutta ei se haitannut, päinvastoin. Sen ansiosta muistin taas, että ai niin, enhän olekaan aloittelija, vaan pikkusäpsyilyt ovat ihan ok. Oman hevosen askelet tuntuivat tosi tutuilta ja luontevilta istua eikä Pepeäkään haitannut, että olin kyydissä. Se odotteli kiltisti paikallaan joka kerta, kun jalkauduin tai kipusin selkään.

Pepen nykyisen estesatulan ajattelin myydä, koska se on ollut parinkin ammatti-ihmisen tarkasteltavana ja kuulemma edestä hiukan liian ahdas ja pari senttiä liian pitkä. Tilalle ostan ensi alkuun Barefootin karvasatulan. Tukevammaksi satulaksi ykkösvaihtoehto on Freeform, koska se sallii runkosatulaa paremmin selässä tapahtuvat muutokset. Freeform ei vaan ole ihan halpa kapistus, joten pakko säästää ensin ja ostaa vasta sitten.

Kaiken kaikkiaan hevosen omistaminen viimeiseen kuukauden aikana on ollut ihan hitsin kivaa! Olen päässyt Pepen kanssa mukavaan tekemisen makuun, kun se on tottunut uuteen elinympäristöönsä ja laumaelämään. Vastineeksi olen pitänyt kiinni yhteisistä hengailupäivistämme. Niinä päivinä vain harjaan Pepeä, taluttelen pihalla ja lähimaastossa, rapsuttelen ja kuuntelen sen poniasioita. Ratsastus ja maasta käsin tehtävät harjoitukset ovat minun hupiani, vastineeksi Pepe ansaitsee päiviä, jolloin keskitymme vain sen hyvään oloon. Yhteiset, kiireettömät hetket näkyvät varmasti myös siinä, miten Pepe toimii ratsuna kanssani.

About author

Piia

Piia on 35-vuotias hullu kissamummo, joka on sekaisin myös hevosista.

Lue myös nämä

/ You may check this items as well

letti

Pepen satulasaaga

Lähes kolmen kuukauden maastakäsittelykuurin jä...

Read more
WP_20170607_18_08_15_Pro

Miksi minulla on oma hevonen?

Lähes kolmen kuukauden maastakäsittelykuurin jä...

Read more
6

Upea kuvakavalkadi Pepestä

Lähes kolmen kuukauden maastakäsittelykuurin jä...

Read more

There are 2 comments

  • Sarru says:

    Moikka

    Meille tuli ensimmäinen oma hevonen noin kolme kuukautta sitte. Niin samanlaisia tuntoja ollut minullekin, kuin näissä sinun teksteissä. Hevosen muutto vieraaseen paikkaan, vieraiden (epävarmojen) ihmisten kanssa… Ei välttämättä se paras yhdistelmä varsinkaan kun ratsastuskentän ja -polkujen pohjat vielä sellaisessa kunnossa, ettei kunnon liikutusta ole voinut tehdä. Luottamusta puolin ja toisin on haettava ja onneksi hiljalleen löytynyt. Mutta vieläkin on päiviä ja hetkiä kun hiukan hirvittää. Kirjoitat ihanan avoimesti ja näistä teksteistä on ollut minulle paljon apua. Kiitos ja ihanaa kevättä teille 🙂
    T.sarru

    • Piia says:

      Kiitos tosi kivasta kommentista, onpa mukava kuulla että teksteistäni on ollut apua! Kyllähän se omaan hevoseen tutustuminen usein on haasteellista, vaikka koittaisi olla kuinka huolellinen ja järkevä.

      Lähes jokainen, jolta olen kysynyt, miten taival oman hevosen kanssa on alkanut, on vastannut, että ensimmäisen vuosi oli kauhea ja sitten alkoi vähitellen sujumaan. 🙂 Siksi en ole kokenut tarvetta siloitella asioita myöskään blogiin, parempi vaan olla rehellinen ja tunnustaa, jos hirvittää ja hommat menee puihin. Niiden vastapainoksi on onneksi ollut myös onnistumisia ja hyviä fiiliksiä viime aikoina.

      Iloista ja aurinkoista kevättä sinullekin ja onnea omasta hevosesta! Onhan tämä kaikesta huolimatta ihanaa, omistaa oma hevonen!

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.