Uncategorized
Spontaani ilmarinta
February 24, 2014
61

spontaani-ilmarintaMyrskyn jälkeen on poutasää… ja ainakin happi kulkee paremmin, kun myrsky nimeltä ilmarinta on selätetty.

Tämä aihe menee lennokkaasti ohi eläinteeman, mutta huomasin, että blogiini on alkanut tipahdella lukijoita Googlen ilmarinta-hakusanan kautta. Koska olin kesällä itsekin pelokas ilmarintapotilas, haluan nyt tarjota kunnon informaatiopläjäyksen, jotta seuraavan googlettajan ei tarvitsisi olla niin huolissaan.

Mikä on spontaani ilmarinta?

Spontaani ilmarinta on tila, jossa keuhkon keuhkorakkula puhkeaa itsekseen kuin ilmapallo. Ilma karkaa reiän kautta keuhkosta keuhkopussiin ja keuhko alkaa painua kasaan. Rikkinäisiä keuhkorakkuloita voi olla yksi tai useampi ja niitä kutsutaan bulliksi. Usein bullat puhkeavat keuhkojen kärkiin. Tilaan liittyy pistävä kipu selässä (voi olla tosi kovakin), hengenahdistus ja kuiva ystä, joka kumisee tynnyriefektillä. Spontaanista ilmarinnasta on välillä uutisoitu raflaavasti esim. Ilta-Sanomissa, mutta minulla ei ollut ainakaan pahoja kipuja vaan menin lääkäriin valittamaan allergiaoireista.

Spontaanin ilmarinnan aiheuttajaa ei täysin tunneta, mutta ilmeisesti kyseessä on rakenteellinen “valuvika”.  Tyypillinen ilmarintapotilas on parikymppinen, pitkä ja hoikka nuori mies ja / tai tupakoitsija. Naisilla ilmarinta on harvinaisempi, mutta saattaa johtua esim. endometrioosista, joka kiusaa kantajaansa keuhkoissa asti. Sitten on vaan meitä huono-onnisia, jotka eivät osu mihinkään kohderyhmään.

Ilmarinta todetaan röntgenkuvista ja kuuntelemalla keuhkoja. Röntgenkuvissa ilmarinta esiintyy mustana alueena siinä, missä keuhkojen verisuonia pitäisi olla. Hengitysäänet puolestaan vaimenevat sillä puolella, josta keuhko on painunut kokoon. Keuhko voi painua kasaan vain vähän, jolloin kotona lepääminen voi parantaa tilanteen. Jos keuhko on kuitenkin kasassa yli kaksi senttiä, sairaalareissu on pakollinen.

Onko spontaani ilmarinta vaarallinen?

Spontaani ilmarinta ei yleensä ole vaarallinen. Jos olet nuori, perusterve ihminen (kuten potilaat yleensä ovat), pärjäät vajaakuntoisella keuhkolla siihen asti, että hoito alkaa tepsiä. Vaaralliseksi spontaani ilmarinta heittäytyy painevaihtelussa, jolloin on olemassa paineilmarinnan riski – se taas on hengenvaarallinen. Siksi laitesukellus on kielletty loppuelämäksi. Lentäminen on sallittua, kun keuhko on kunnossa.

Miten ilmarintaa hoidetaan?

Ilmarinnan hoitoprosessi on – anteeksi nyt vain – vittumainen, jos kyseessä on paha ilmarinta, joka ei parane itsekseen. Kainaloon tai rintaan jyrsitään skalpellilla reikä keuhkopussiin asti. Reikään lykätään letku, jonka päässä on neula. Letku on kiinni dreenissä, jonka paine imaisee keuhkosi auki. Kaikki tämä tapahtuu paikallispuudutuksessa ja kestää onneksi vain hetken. Sinut doupataan täyteen kipulääkkeitä ja pääset sairaalapetiin muodostamaan symbioottisen suhteen dreenin kanssa. Nukahdat sen leppoisaan pulputukseen iltaisin ja heräät kolotukseen kyljessäsi aamuisin, kun elimistösi hylkii vierasesinettä. Otat lisää lääkkeitä ja odotat päivittäisiä röntgenkuvauksia, jolloin sinut irrotetaan dreenistä ja katsotaan, pysyykö keuhko auki.

Usein ilmarinta korjautuu muutamassa päivässä, mutta n. puolet potilaista palaa saman vaivan kanssa takaisin. Toisen ilmarinnan jälkeen uusimisriski on n. 80%, ja siinä vaiheessa lääkärit usein jo ohjaavat leikkaussaliin. Tavallaan koin olevani onnekas, kun pääsin jo ensimmäisestä kerrasta leikkaukseen, eipähän tarvitse jännittää taudin uusimista niin paljon.

Miten ilmarinta leikataan?

Ilmarinta voidaan leikata avoimella leikkauksella tai tähystyksessä, kuten minut leikattiin. Tähystyksessä poistetaan keuhkon rikkinäiset kohdat (bullektomia) ja vähän tilanteesta riippuen ropeloidaan keuhkopussia (pleurektomia). Minulta ymmärtääkseni poistettiin osa pleurasta ja arpeutettiin keuhkoa kiinni rintakehään. Se estää tehokkasti uudet ilmarinnat, vaikka uusia bullia vielä joskus tulisikin. Selkään kiinni juntattuna keuhko ei voi kurtistua enää ainakaan täysin kasaan. Jos ilmarinta on oikein sitkeä tapaus, voidaan keuhko kiinnittää paikalleen myös talkilla. Tähystyksestä toipuu nopeammin kuin avoleikkauksesta.

Kuinka kipeä leikkauksen jälkeen on?

Jokainen on yksilö ja kokee kivun eri tavalla. Minä olin leikkauksen jälkeisenä iltana täysin kivuton ja euforinen kaikista mömmöistä, joita olin saanut. Ensimmäiset sanani herättyäni olivat “kas, nuo sidoksethan näyttävät ihan pinteleiltä”. Hoitaja tuijotti minua hitaasti, joten katsoin tarpeelliseksi tarkentaa, että olen hevosihminen, en siis houraile. Pahoinvointia en herättyäni kokenut, mutta se riippuu toki ihmisestä. Seuraavana yönä olin tosi kipeä eikä kipulääkkeistäkään ollut oikein apua, vaikka niitä ruutattiin piikillä ja söin niitä tabletteina. Tuntui siltä kuin minua olisi potkittu oikeaan kylkeen koko yö.

Miten toipuminen leikkauksen jälkeen etenee?

Leikkauksen jälkeen potilasta pidetään pari päivää tarkkailussa. Joskus ilmavuoto jatkuu leikkauksen jälkeen joitain päiviä. Kun keuhko pysyy auki omin voimin, potilas kotiutetaan. Fysioterapeutti ohjeistaa tekemään hengitysharjoituksia, jotka nopeuttavat toipumista. Lääkäri antaa parin viikon sairasloman ja kirjoittaa kipulääkkeet. Potilas irrotetaan letkuista, mikä on monille kuulemma vain ikävä muljahdus, minulle koko sairaalareissun kivuliain hetki. Sitten vain taksilla kotiin ja toipumaan!

Toipuminen onkin sitten kuukausia kestävä juttu. Hengitys tuntuu pitkään vähän raskaalta ja kylkeä jomottaa, raastaa ja siinä on puutumisen tunteita. Jokainen töyssy sattuu, kun kuljet bussilla tai autolla. Tuntemukset voivat muistuttaa ilmarintatuntemuksia, vaikka ovat osa paranemista: hermovaurioiden korjautumista, verisuonien heräilyä, leikkaushaavojen arpeutumista. Jos keuhko on arpeutettu kiinni rintakehään, aivastelu tuntuu erilaiselta kuin ennen: toinen keuhko ottaa vastaan selästä eikä liikukaan täysin vapaasti aivastuksen mukana. Fyysinen rasitus voi tuntua pienenä painon tunteena leikatulla alueella.

Parhaiten omaa oloa helpottavat lyhyet kävelylenkit, jotka kannattaa aloittaa jo sairaalassa. Makaaminen on pahinta, mitä voi itselleen tehdä. Pienet, rauhalliset kävelyt ulkoilmassa toimivat kipulääkkeen tavoin ja hoitavat samalla mieltä. Unta tarvitaan myös, ja malttia. Toipuminen ei etene tasaisesti kuin juna vaan välillä on parempia, välillä huonompia päiviä. Minulle nousi n. 38 asteen kuume reilu viikko leikkauksen jälkeen, mutta se meni yhdessä illassa ohi.

Koska voin taas elää normaalia elämää?

Koska spontaanin ilmarinnan aiheuttaa keuhkojen valuvika, uusimisriski on aina olemassa, seuraavalla kerralla saattaa kopsahtaa vaikka toinen keuhko. Leikkauksen jälkeen uusiutumistodennäköisyys leikatulla puolella on kuitenkin vain n. 10 % luokkaa. Alussa pelkäsin ilmarinnan uusimista, mutta enää en ajattele sitä juurikaan, selvisinhän ensimmäisestäkin kerrasta ja pahempaakin on.

Vähän yllättäen olen ollut leikkauksen jälkeen paremmassa kunnossa kuin pariin vuoteen ennen sitä. Ilmarintaleikkauksen jälkeen minulta katosi krooninen selkäkipu, joka oli estänyt esimerkiksi harjoitusravin ravaamisen jo parin vuoden ajan. Epäilen, että keuhkossani oli jotain vikaa jo pidemmän aikaa, ehkä bulla oli tehnyt tuloaan jo kauan. Koitin parannella kipua niin fysioterapeutilla kuin pilatesohjaajan avulla, mutta vasta keuhkoleikkaus poisti kivun. Jos siis törmäätte Primus-tallilla maanisesti hymyilevään ratsastajaan, joka pomppii holtittomana perunasäkkinä harjoitusravissa, se olen minä! On ihan mieletöntä pystyä taas ratsastamaan ilman kipuja!

Sairaalassa oleminen ja vakava sairastuminen itsessään on mielelle aika iso pommi. Mihin voi enää luottaa, jos oma keuhkokin voi posahtaa tuosta noin vaan, ilman mitään syytä? Sairaalan jälkeen koko elämä voi tuntua vähän siltä kuin kävelisi heikoilla jäillä ja konseptiin nimeltä huominen on vaikea luottaa. Aika korjaa ongelman, mutta omalla kohdallani toivon, etten edes palaudu täysin ennalleni. Olen ollut aktiivisempi, nopeampi liikkeissäni ja rohkeampi kuin ennen terveyteni romahtamista. Olen vaihtanut työpaikkaa, löytänyt joogan ja palannut ratsastuksen pariin. Hakeuduin siedätyshoitoon ja hoidatin lopulta allergia- ja astmaongelmat kuntoon. Julkaisin Hesyn uudet nettisivut ja jatkoin tämän blogin kirjoittamista pitkän tauon jälkeen. Ei ole välttämättä yhtään pöllömpi asia, ettei jokaista uutta päivää ota itsestäänselvyyteenä. Silloin elämästä haluaa ottaa kaiken irti.

Pikaista toipumista kaikille ilmarintapotilaille ja jos kaipaatte vertaistukea, jättäkää ihmeessä kommentteja kommenttiboksiin. Kyllä te paranette!

About author

Piia

Piia on 35-vuotias hullu kissamummo, joka on sekaisin myös hevosista.

Lue myös nämä

/ You may check this items as well

Pika-arvonta: voita lippu Horse Fair -messuille Helsinkiin

Myrskyn jälkeen on poutasää… ja ainakin h...

Read more

TV-vinkki: Kissakuiskaaja

Myrskyn jälkeen on poutasää… ja ainakin h...

Read more

Eläinkokeettoman löytöretkeilyn aarteita eli suosikkituotteeni

Myrskyn jälkeen on poutasää… ja ainakin h...

Read more

There are 61 comments

  • Anjuska says:

    Hei.Kiitos ilmarintakirjoituksesta.Se oli parempi infopläjäys kuin mikään muu googletettu. Sain toisen ilmarinnan kolme viikkoa sitten. Edellisestä onkin aikaa 18 vuotta. Sama keuhko taas. Kolmannella kerralla onkin jo leikkaus edessä. Ikäviä jälkituntemuksia on edelleen. Rasituksessa tulee kouristavaa tunnetta keuhkon yläosassa, jossa reikä oli. Kyseessä vasen puoli joten tunne on kuin pumpusta ottaisi. Etenkin aamuisin tuntuu samaisessa kohdassa kun kumarrun,että rinnassa on irtonainen osa tai lepare joka molskahtaa ylös ja alas ikävästi.Eilen kävin varulta röntgenissä, mutta kaikki oli kuulemma ok. Loppukontrolli vielä kahden viikon kuluttua. Toivon että tämä tuntemus menee ohi ajan kanssa. Harmittaa kun keväällä alkanut juoksuharrastus on nyt vähän jäissä. Syytä ilmarintaan ei tiedetä. Toivon ettei se enää ikinä palaa, mutta mainitset 80% mahdollisuuden uusiutumiseen. Olen 46v.

    • Piia says:

      Hei! Mukavaa, että kommentoit blogiini! On aina mukava kuulla kohtalotovereista, sen verran harvinainen vaiva tämä on. Olipa ikävää, että ilmarintasi uusi, toivottavasti toivut kuitenkin pian ennallesi eikä ilmarinta enää palaa! Edellisestä kerrastasi on kulunut niin pitkä aika, etten osaa sanoa, päteekö se 80% todennäköisyys edes kohdallasi ollenkaan.

      Dreenattiinko sinut viimeksi ,kun kärit toisesta ilmarinnasta? Dreenien letkut voivat nimittäin aiheuttaa hermovaurioita, jotka sitten aiheuttavat hassuja tuntemuksia dreenatulla alueella muutaman viikon (tai jopa muutaman kuukauden) ajan. Minulla oli riesana paineen tunne, karvastelu ja tunnottomuus, jotka eivät tosiaan röntgenkuvissa näkyneet millään tavalla. Nyt olen kuitenkin ollut jo kuukausia täysin terve ja oireeton. Omalla kohdallani leikkaus toimi täydellisesti, joten ei sitäkään tarvitse pelätä!

      Vaikka tämmöiset vastoinkäymiset ovat keljuja, ne toisaalta myös opettavat uudenlaisen elämänasenteen. Jos en olisi joutunut kohtaamaan sitä faktaa, että keuhkoissani on tikittävän aikapommin taipumus, minulla tuskin olisi nyt uutta työpaikkaa tai omaa hevosta. Kun ymmärtää elämän rajallisuuden ja yllätyksellisyyden, oppii myös toimeliaisuutta, kiitollisuutta ja hetkessä elämistä. Kuulostaa varmaan tylsältä kliseeltä, mutta omalla kohdallani ainakin kävi näin. Hullu juttu, mutta olen paljon onnellisempi nyt kuin ennen koko episodia.

  • Anjuska says:

    Kyllä, dreeni laitettiin heti kylkeen. Aikoinaan dreenattiin kahdesta kohtaa kahden viikon aikana.seuraavana päivänä olisi leikattu, mutta korjaantui itsekseen yön aikana. Joten nyt oli helpompi tapaus. Sydämen kohdalla siis yläkeuhkossa on edelkeen tuntemuksia. Jopa selälleen nukkuessani hengityksen tahtiin kuuluu outoa ääntä, krohinaa. Toivon kovasti, että pääsen lenkkeilemään ja jatkamaan hyvin alkanutta juoksuharrastusta. Ei niin huonoa etteikö jotain hyvääkin tämä sairaus tuo tullessaan. Täytyy uskaltaa elää normaalia elämää tästä eteenkin päin.

    • Piia says:

      Toivottavasti oudot tuntemukset ajan mittaan hellittävät ja jäävät kokonaan pois, niin pääset takaisin juoksuharrastuksen pariin! Minulle selällään makaaminen ja rauhassa hengittäminen aiheuttaa edelleen pientä napsetta leikatulla puolella, mutta siihen olin jo niin tottunut, että unohdin koko jutun, ennen kuin mainitsit selällään nukkumisen. 🙂 Ja on ihan totta, että normaalia elämää on vaan pakko uskaltaa elää, koska millään konstilla ilmarintaa ei voi estäkään. Onneksi siihen on olemassa hyviä hoitoja ja tehokkaita leikkauksia. Minulle ei loppujen lopuksi jäänyt edes kovin pahoja arpia, sellaisia pieniä valkoisia viiruja vaan oikeaan kylkeen.

  • Husain Al Husaini says:

    Pitkään pelotti tuo leikkaukseen lähteminen, täytyy myöntää että kirjoituksestasi oli paljon hyötyä joten kiitos siitä. Soitin kirurgiselle ja pyysin leikkausta kun viimeksi en uskaltanut joten päädyttiin seuranta linjalle. Minulla oli 2006 vasemmalla puolella joka parani dreenin avulla ja 2014 oikealla puolella joka myös parani dreenin avulla. Tomografiassa tuli käytyä ja ilmeni että on pienet bullat molempien kehkojen ylälohkossa. Leikataanko keuhkot yhtäaikaa? Pakko tämä on pois hoitaa. On pelottavaa tälläinen, mutta toivossa on hyvä elää. Olet oikeassa siinä että oppii arvostamaan elämää, itsekkin tein ja tulen tekemään asioita joita en ajatellu tekeväni, jos Jumala sen minulle suo. 25v 173cm/76kg nuorimies. Tupakoin 12vuotta, nyt tupakoimatta 4kk. Lopetin Allen Carrin stumppaa tähän kirjalla. Kiitos vielä

    • Piia says:

      Mukava kuulla, että kirjoitukseni helpotti vähän leikkauspelkoa! Eihän minulla minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta tai asiantuntemusta ole, mutta koen, että omien kokemuksien jakaminen on tärkeää, niin harvinainen vaiva tämä on.

      Leikkauksen jälkeen kannattaa varautua siihen, että kipuja on, mutta ne hälvenevät aikanaan. Yksi hetki, mitä en ikinä unohda, oli ensimmäinen lounas leikkauksen jälkeen: sairaalan kasvismakaronilaatikko. Se oli niin kuivaa, että sain sitä syödessäni hikan, ja jokainen hikottelu repi kovia kokenutta elimistöäni niin pahasti, että ihan oikeasti luulin kuolevani sen lautasen äärelle. Noh, siitäkin selvittiin, mutta toivottavasti kyseisen ruoan kanssa saa nykyään edes ketsuppia Meilahdessa. 🙂

      Toipumisprosessista olisin toivonnut vähän enemmän tietoa. Lääkärit katsoivat vain röntgenkuvia ja asia oli heille yksinkertainen: keuhko on laaja, olet siis terve. Kertomatta jäi, että toipuminen kestää aika kauan ja osana toipumista ovat oireet ja kivut, jotka voivat muistuttaa vähän sitä viheliäistä ilmarintaa. Päivät ovat erilaisia ja kahden hyvän päivän jälkeen voi koittaa kolmas kipeämpi. Kun popsit kiltisti kipulääkkeet, kävelet paljon etkä murehdi turhia, viikot vierivät kuitenkin nopeasti. Minulla toipuminen lähti kunnolla vauhtiin noin kolmen viikon kuluttua leikkauksesta ja puoli vuotta sen jälkeen olin oireeton.

      En osaa sanoa, tehdäänkö korjausleikkauksia yhtä aikaa molempiin keuhkoihin, sitä kannattaa kysyä lääkäriltä. Tsemppiä kuitenkin tulevaan koitokseen, eihän se kiva kokemus ole, mutta sen jälkeen voi lakata ajattelemasta koko ilmarintaa. Ja voit aina lohduttautua sillä, että jos tällainen kääpiökokoinen hippinainen siitä selvisi, niin totta ihmeessä siitä selviää myös terve, nuori mies! 🙂

  • Anne Koskelo says:

    Kävin tänään loppukontrollissa. Vettähän siellä oli, joka kuuluu klonksumisena kumartuessa.uusi kontrolli puolen vuoden päähän. En saanut vastausta häviääkö se sieltä ajan kanssa. Leikataan mikäli ilmarinta uusii. Joko ommellaan reikä kiinni tai verestämällä. Kieltämättä tuli hieman matalapainetta loppupäivään. Olen siis edelleen toipilas. En tiedä onko kevyet juoksulenkit olleet edesauttamassa nesteen kertymistä. Lisääkö se riskiä saada taas uusi ilmarinta. Monta kysymystä jäi auki tänään.

    • Piia says:

      Kyllä tuollaiset uutiset varmasti pistävät mielen matalaksi. Eipä ihme, että keuhkossasi klonksahteli, jos siellä on vielä nestettä! Toivottavasti se lähtee sieltä itsekseen pois ajan kanssa. Oman kehon kuunteleminen on toki tärkeää: jos tuntuu siltä, että juoksulenkit ovat liian raskaita ja pahentavat klonksumista, silloin ne kannattaa toki jättää vähemmälle ja odottaa parempia aikoja. Mielelle ulkoilma ja lenkkipolut tekevät kuitenkin hyvää, joten kävelylenkeillä kannattaa ainakin käydä.

  • Jarsi says:

    Hei ja kiitos kirjoituksestasi liittyen kokemastasi ilmarinnasta. Itselläni todettiin kaksi päivää sitten ja sillä reissulla ollaan edelleen ja dreeni on tuossa kyljessä parasta aikaa kiinni. Minulla ei ollut mitää tietoa ilmarinnasta ennen kuin löysin sinun kirjoituksesi maatessani Meilahden päivystyksessä. Toki se että olit tarkasti kuvaillut mitä tehdään kun ilmarintaa hoidetaan ja se aiheuttikin 33v miehessä pientä jännitystä, jonka onneksi ammattitaitoinen hoitaja huomasi ja sain kunnon annokset lääkkeitä ennen dreenin laittoa. Se menikin lähes kivuttomasti ja hetki sen laittamisen jälkeen sain paikan osastolta jonne minut siirrettiin jatkohoitoon. No kunhan puudutukset ja kipupiikkien vaikutukset osastolla lakkasivat sain kokea sinunkin mainitsemia kipuja ja ne ovatkin olleet viimeiset kaksi päivää aika kovia,varsinkin tilanteessa kun tuntuu että dreeni haluaisi tulla rinnasta ulos… Edellisessä kontrolli kuvassa edelleen näkyi nestettä ja vuotava reikä joten tämän aamun kuvia odotan innolla josko tilanne olisi muuttunut paremmaksi. Enään ei jännitä mikään muu kuin se, kun hetki poistaa dreeni tulee eteen…..voisin valmiiksi kuvitella että sattuu. Kiitos sinulle kirjoituksestasi vielä kerran, se auttoi minua ainakin olemaan tilanteen tasalla mitä oli odotettavissa ja mitä voi olla edessä. Kiitos

    • Piia says:

      Kiitos kommentistasi, onpas ikävää, että jouduit kokemaan ilmarinnan! Dreenin poistoa ei kannata pelätä, minulta poistettiin nimittäin yksi vähän väärässä paikassa ollut dreeniletku ennen leikkausta, eikä se tuntunut oikeastaan miltään. Leikkauksen jälkeen tilanne oli vähän toinen: kylkeni oli jo valmiiksi arka ja murjottu ja minussa oli kaksi dreeniletkua kiinni. Kahden letkun vetäminen pois yhtä aikaa yhdistettynä leikkausalueen arkuuteen oli luultavasti se syy, miksi sattui – ja sekin kipu oikeasti kesti noin sekunnin.

      Onnea röntgenkuvien tulosten odottamiseen, toivottavasti pääset pian kuntoon ja ilmarinta jää ikäväksi muitoksi vain! Kotiinpääsyä odotellessa Netflix on ainakin aivan loistava ajantappoväline! 🙂

  • Jarsi says:

    Moikka 🙂

    Ajattelin nyt vielä kirjoitella tänne kun vapaus sairaalasta tänään vihdoin koitti. Ilmarinta korjaantunut siltä osin että nestettä vielä keuhkossa on mutta,mielummin olen tässä makuuasennossa tässä omalla sohvalla kuin sairaalassa sängyllä. Täytyy kyllä vielä kerran kiittää sinua että olit omista kokemuksistasi kirjoittanut tänne kaikkien nähtäväksi,koska itse olin vain kuullut sanan ilmarinta ja osasin yhdistää sen vain siihen kylkeen työnnettävään dreeniin. Ja tuli todistettua että kyllä se 33 vuotiaskin mies vielä osaa pelästyä 🙂 Omalla kohdallani siis kiitos sen ammattitaitoisen hoitajan joka ei uskonut kun väitin etten pelkää dreenin laittoa osasi lukea todellisen tilanteen naamaltani ja lääkitsi minut tilaan jossa kattolampun katsominenkin sai nauramaan hysteerisesti. yhteiselo dreenin kanssa tosin oli sitten pelottelematta ketään aivan kamalaa. Todella ikävä tunne kun dreeni olisi halunnut tulla milloin rinnasta ja milloin selästä ulos. Poisto sitten taas jännitti kuten laittaminenkin mutta ilokseni voin sanoa että en juuri tuntenut ollenkaan kipua vaan silkkaa helpotusta kun dreeni poistettiin.

    Helpotus muutenkin kaikilta osin tämä kotiutuminen,ainut asia mikä takaraivossa jyskyttää on ne sanat että uusiutuu hyvinkin todennäköisesti…. hieman on vainoharhaistaoloa nyt ilmassa kun tuntemuksia kuitenkin edelleen tuossa rinnassa ja hengittäessä hieman pistää. Nyt tosin kun osaa tunnistaa oireet niin se toki helpottaa hoitoon hakeutumista nopeammin kuin tällä kertaa. Vasta kolmantena päivänä oireiden alkamisesta. Toivotan tsemppiä ja hyvää vointia kaikille jotka kokevat saman ja löytävät tänne Piian blogiin. Ja varsinkin Piia sinulle joka olet myös kokenut tämän ja jakanut kokemuksesi meidän kaikkien kanssa.

    • Piia says:

      Hitsi, olin varma, että olin vastannut tähän viestiisi jo aiemmin, mutta enpäs nähtävästi ollutkaan. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

      Hyvä, että pääsit kotiin eikä dreenin poisottokaan ollut kivuliasta. Ei se kuulemma yleensä satukaan, en tiedä oliko sitten omani vaan laitettu poikkeuksellisen hankaliin paikkoihin. Kudosnestettäkin lensi kaaressa pitkin sairaalan lattiaa, sänkyä ja seiniä, kun oma dreenini vetäistiin pois. Onneksi se oli nopeasti ohi ja useimmille ilmeisesti vähän helpompi kokemus muutenkin. 🙂

      Toivottavasti sinäkin paranet eikä vaiva enää uusi! Mutta älä huoli, jos se uusii, pääset leikkaukseen ja olet tolpillasi parissa viikossa. Uusimistahan ei valitettavasti voi estää omilla toimillaan muuten kuin siten, ettei tupakoi. Toisaalta elämässä voi sattua kaikenlaista muutenkin – ilmarintaa murehtiessaan voi jäädä vaikka auton alle tai kompastua portaissa. Parempi vaan elää hetki kerrallaan ja nauttia jokaisesta päivästä sellaisena kuin sen eteensä saa, ja luottaa lääkäreiden ja hoitsujen ammatitaitoon, jos ongelmia ilmenee.

      Hyvää vointia sinullekin, ja kerro ihmeessä, jos tilanteessa tapahtuu jokin muutos!

  • Rouva48 says:

    Heissan
    Olipa kiva lukea kokemuksianne täällä kun sama vaiva on ollut itsellänikin ongelmana.
    Ensimmäiseen ilmarintaan heräsin neljä vuotta sitten 43 vuotiaana kun ihmettelin että mikä on kun oikealla kyljellä ei oikein saa henkeä. Lääkärissä sitten todettiin röntgenkuvasta ilmarinta ja siitä seurasi ensimmäinen viikon pituinen sairaalareissu dreneerauksineen. Sen laitto ei juuri sattunut runsaiden kipulääkkeiden ansiosta. Dreeniletku oli kumminkin valunut itsekseen hiukkasen ulos ja kirurgi iski uuden reiän aika kovakouraisesti kylkimakuulla. No viikko sillä reissulla meni. Onneksi dreenin poisottaminen ei sattunut silloin, eikä koskaan myöhemminkään.

    Parin kuukauden päästä tuntui selinmakuulla pistoa selässä ja aamulla sain rykiä limaa kurkusta. Röntgenissä näkyi taas ilmarinta, tällä kertaa niin pieni ettei sille tehty mitään, mutta leikkausjonoon pääsin. Leikkaus tehtiin kolmen viikon päästä tähystyksellä ja se sairaalareissu meni muistaakseni ihan hyvin. Varsinaisia bullia ei ollut mutta keuhkon yläosasta leikattiin tulitikkuaskin kokoinen alue pois ja verestettiin pleuraa eli keuhkopussia poistettiin yläosasta.
    Mutta outoja tuntemuksia oli koko kesän. Oli vähän kuin lievää allergista hengenahdistusta johon sainkin allergialääkkeet jotka ei mitään auttaneet. Myös vatsahappoja epäiltiin ja saattoihan nekin olla osasyynä. Röntgenkuvissa ei mitään näkynyt kumminkaan. Tuli kaikenlaisia outoja tuntemuksia ja kerran rankan pyörälenkin päätteeksi sitten leikkauksesta seitsemän kuukauden kuluttua tuntui hengenahdistusta ja ilmarintahan siellä taas oli ja dreneerauskeikka edessä. Sillä kertaa hoitoa jatkettiin vielä kotona viikon verran kuivadreenilaitteen kanssa että keuhkot saisivat parantua oikein kunnolla.

    Siitä huolimatta neljän kuukauden päästä kaiversi rinnassa ja tuntui taas lievää ahdistusta ja taas lievä ilmarinta joka hoitui itsekseen. Viiden kuukauden päästä kainalossa kerran tuntui polttava viilto ja lievää ahdistusta: taas lievä ilmarinta joka sekin hoitui itsekseen.
    Sitten ykskaks puolen vuoden päästä taas vain kerran poltti kainalossa ja kylkimakuulla tunsin taas kunnon hengenahdistusta ja tiesin että taitaa tulla taas dreenireissu. Sillä sairaalareissulla sitten keuhko vain jatkoi ilmavuotoa ja dreeni alkoi olla aika kivulias. Kipulääkkeistä ei ollut mitään apuja. Tehtiin uusi tähystysleikkaus ja pleuraa käsiteltiin lisää ja laitettiin talkkia että kiinnikkeitä muodostuisi lisää pitäen keuhkon kiinni rintaontelossa. Kirurgi sanoi että uusimisriski olisi aika pieni jos keuhko saadaan kunnolla laajentumaan ja kiinnikkeitä tulee riittävästi.
    Sen ensimmäisen leikkauksen jälkeen olin syönyt yhtenä kipulääkkeistä mm. Buranaa jota ei suositella ollenkaan tähän vaivaan lääkkeenä! Se parantaa kiinnikkeitä ja estää niiden muodostumista vaikka niitä pitää muodostua. Tämän leikkauksen jälkeen olen syönyt todella vähän Buranaa.

    Nyt olen ollut “terve” vähän alle kaksi vuotta. Terve tarkoittaa kumminkin sitä että kaikenlaisia tuntemuksia välillä tulee. Ei kuitenkaan niin paljon kuin ensimmäisen leikkauksen jälkeen ja nyt on ollut joskus jopa ihan normaaleita päiviä. Mutta silti vieläkin joskus saattaa tulla arpikudos ja kiinnikekipuja jotka nipistää välillä tosi kivuliaastikin. Pari kertaa on tuntunut kainalossa myös polttamisen tunne joka on saanut varpailleen, mutta hengenahdistusta ei niiden kanssa ole toistaiseksi tullut. Joskus on ollut päivän tai pari sellaista samantapaista ahdistustuntemusta mitä oli joskus kesällä sen ensimmäisen leikkauksen jälkeen, mutta jotenkin luulen että kyse on enemmän hermoista ja ehkä vatsahapoista koska ne tuntemukset menevät aika pian ohi eivätkä kestä kauaa ja Rennie tabletti joskus auttaa vähäsen. Veikkaisin että ehkä stressi voi saada sellaisia tuntemuksia aikaiseksi ja mielikuvitus hoitaa loput.

    Sen verran säikyksi nämä kokemukset on mut tehneet että aina kun jotain outoa tuntuu, heti epäilen että taasko. Lääkärit on sanoneet että joskus tämän vaivan kanssa saa käydä isonkin painin, mutta on sinällään harmiton vaiva kun ei tuhoa kudoksia, on vain ikävä ja kivulias hoitaa. Netissä on kaikenlaista tietoa tästä vaivasta mikä voi aiheuttaa myös henkistä huolta ja se ei varmaankaan ole hyväksi jos meinaa pysyä terveenä. Ei saisi stressata, sanoi eräskin hoitaja.
    Minullakaan ei syytä näihin ilmarintoihin tiedetä, mutta jos ne jostain ihmeen syystä johtuisivatkin keuhkoendometrioosista, mitä ei tähystysleikkauksissa havaittu, se vaiva paranee itsestään kun vaihdevuodet alkaa. Niitä odotellessa ;).

    Muuta et tämän vaivan estämiseksi voi tehdä kuin olla tupakoimatta. Ehkä myös rankka liikunta voi joskus provosoida.
    Mukavaa joulunodotusta kaikille kohtalotovereille ! Toivon että keväällä uskallan lähteä kauas lämpimään.

    • Piia says:

      Mukavaa, että päätit jakaa oman kokemuksesi täällä! Melkoista vuoristorataa sinulla kyllä oli, ennen kuin uusi leikkaus toi avun, mutta onneksi sen jälkeen olet välttynyt sairaalareissuilta. Ei sinänsä ihme, että sinulla on silloin tällöin outoja tuntemuksia leikkauksen jälkeen, onhan se herkkä paikka ihmiskehossa ja sinun kohdallasi leikattu vieläpä kahdesti. Ja vaikka ne eivät uuteen ilmarintaan johtaisikaan, varmasti kipujen kanssa on aina vähän varpaillaan. Sairaalassa oleminen dreenin kanssa on todella ankeaa hommaa.

      Minulle jo ensimmäinen leikkaus toi onneksi pitkäaikaisen avun, nyt ei ole puoleentoista vuoteen ollut mitään ongelmaa. Muutaman kerran leikattu puoli on ollut vähän jäykkä kylminä päivinä. Silloin selkää on vähän jomotellut ja esim. kumartuessa keuhko on oudosti rahissut, mutta se on mennyt aina parissa päivässä ohi. Keuhkot röntgenkuvattiin varmuuden vuoksi viime viikolla, kun tipuin hevosen selästä, eikä kuvista löytynyt mitään huomautettavaa.

      Tsemppiä sinulle jatkoon! Toivottavasti ilmarinta hävisi sinultakin lopullisesti eikä mokoma viheliäinen vaiva enää palaa. 🙂

  • Katariina says:

    Kiitos Piia ja muut kirjoituksistanne. Täällä yksi kaksi kertaa ilmarinnan kokenut ja tähystysleikkauksen läpi käynyt 42 vuotias nainen. Ensimmäinen ilmarinta tuli syyskuussa 2013 kovan yskän myötä. Tupakkaa en ole koskaan polttanut ja liikuntaa olen harrastanut ja muutenkin elänyt “tervettä” elämää. Tällainen ilmarinta tuli ihan puskista. Toinen ilmarinta tuli sitten tammikuussa 2014 ja oikea keuhko painui täysin kasaan. Tähystysleikkaus tehtiin tammikuussa 2014. Sen jälkeen en ole tervettä päivää nähnyt. Elämä on ollut yhtä vuoristorataa ja röntgenissä olen rampannut varmistamassa että kaikki on kunnossa. Leikkauksesta on kulunut nyt aikaa 10 kk ja vielä on paljon tuntemuksia oikealla puolella kehoa. Kipulääkkeitä joudun syömään päivittäin. Melkein päivittäin pelkään että joko taas ilmarinta uusiutuu. Sairaalasta lähtiessä en saanut minkäänlaisia ohjeita jatkon kannalta, fysioterapeuttia en nähnytkään. Jälkitarkastuksia ei ollut. Lääkärissä olen käynyt, mutta monet lääkärit vaan levittelevät käsiään kun eivät osaa antaa neuvoja miksi kipuja on. Toiveissa olisi että joku päivä voisin elää normaalia elämää. Anteeksi tällainen vähän negatiivinen kokemus, mutta halusin tämänkin jakaa. 🙂

    • Piia says:

      Hei, ja tervetuloa tänne ilmarintapotilaiden epäviralliseen tukiryhmään! 🙂 Älä suotta pahoittele kirjoitustasi, tärkeintähän on, että saadaan mahdollisimman totuudenmukainen kuva taudista ja jaettua kaikenlaisia kokemuksia! Yksi suurimmista lohduista minulle on ollut ainakin se, etten ole omituisen vaivani kanssa yksin ja että vaikka se on tosi inhottava vaiva, ei hengenvaarallinen kuitenkaan.

      Missä sairaalassa muuten olit, kun et saanut minkäänlaisia ohjeita tai kontrollikäyntiaikaa? Itse olin Meilahdessa, jossa sain fysioterapeutilta perusteelliset ohjeet lähtöpäivänä mm. hengitysharjoitusten tekemiseen sekä kontrolliajan kuukauden päähän kotiutumisesta. Sen huomasin itsekin, että leikkauksen jälkeiseen kipuun kukaan ei oikein osannut ottaa kantaa. Paranemisen ohessa esiintyvät vaivat tuntuivat ihan samanlaisilta kuin ilmarinta, ja olin itsekin pitkään aika säpsynä ja henkisesti varautunut palaamaan sairaalaan. Sitten kivut vaan vähenivät päivä päivältä ja sen myötä hälvenivät myös huolet. Nykyisin ilmarinta käy mielessäni oikeastaan vain silloin, kun tänne blogiin tupsahtaa uusi kommentti. 🙂 Toivottavasti sinulle käy vielä samoin, vaikka tiesi onkin harmittavasti ollut pidempi ja vaivalloisempi kuin mitä se minulla tähän mennessä ollut.

      • Katariina says:

        Olin Mikkelin keskussairaalassa. Minut leikkasi tietojeni mukaan kaksi alan huippukirurgia, johtuneeko siitä että toinen ei tiennyt mitä toinen kertoo potilaalle. Kirurgit olivat erittäin tyytyväisiä leikkauksen sujumiseen ja olivat sitä mieltä että se oli onnistunut. Dreenaus leikkauksen jälkeen kesti kylläkin lääkärin arviota pidempään. Kontrollikäyntiä minulla ei tosiaan ollut lainkaan ja kuukauden kuluttua leikkauksesta kävin röntgenissä ja lääkäri soitti tuloksista. Osasto oli tupaten täynnä porukkaa ja hoitajat eivät ehtineet hoitamaan kaikkia potilaita. Välillä tuli väärän ihmisen lääkkeet ja peseytymäänkin pääsin ihan itse. 🙂
        Tässä oli jo ajanjakso kun olin melkein oireeton, mutta sain angiinan ja kovan yskän ja sen jälkeen ovat haavojen kohdat ja kylki ollut kipeä. Tuntuu että sisukalutkin olisivat kärsineet yskästä. Ja kieltämättä parantumisen jälkeiset tuntemukset tänä aikana ovat hiukan muistuttaneet ilmarintaa. Henki on kuitenkin kulkenut normaalisti ja en ole hengästynyt, joten sen puoleen luotan että kaikki on ok.
        Se tässä on lohtuna että kuolemaksi tämä ei ole mutta ikävä vaiva… toivottavasti ei elinikäinen!

  • Miia says:

    Heippa!
    Olipa kiva löytää tämä ilmarinta keskustelu! Olen lähdössä matkalle Uuuteen-Seelantiin ja jännittää kovasti tuleeko sillä reissulla ilmarinta. Tässä tarinani jaettavaksi teidän muiden saman kaltaisten ilmarinta ihmisten kanssa 🙂
    Ekan kerran mulla oli ilmarinta, kun olin 20-21-vuotias. Silloin tuntui pieni kipu oikealla puolella rintalihaksen kohdalla rintakehän sisällä. Kylmät väristykset meni selkää pitkin muutaman kerran edes takas. Tämä tuli siitä kun käänsin auton avainta virtalukossa. En kiinnittänyt asiaa sen enempää huomioita. Menin katsomaan laskuvarjohyppääjiä lentokentälle. Siinä kun tähyilin taivaalle kivut kovenivat pikkuhiljaa ja olivat lopulta niin kovat, että istuin autoon, enkä saanut turvavyötä laitettua kiinni. Pyysin kaveriani ajamaan kotiin. Matkalla henkeä ahdisti niin paljon, että luulin hengityksen loppuvan kokonaan. Soitin äidille ja henkäilin puhelimeen yhden sanan kerrallaa. Äiti käski menemään päivystykseen. Menin sinne odottamaan ja parin tunnin odotuksen jälkeen kivut oli hävinnyt kokonaan. Ilmoitin hoitajalle, että lähden kotii. Seuraavalla viikolla lähdin ystäväni kanssa Turkkiin ja jälkeen päin tiedän että ilmarinta siis oli silloun mulla. Turkissa ystäväni hieroi selkääni ja molemmat tunsimme kuinka ihoni alla oli nestettä tai ilmaa, joka hieronnan liikkeistä liikkui. Ilmeisesti ilmarinnan “ilma” oli pyrkimässä ulos päin kehosta. Lensin kotiin ja mitää muuta ei ollut, onneksi.
    Seuraava ilmarinta tulikin pari vuotta sitten, kun olin 25-vuotias. Venyttelin selkääni ja rintakehää niin, että vedin kädet tuolin selkänojan taakse ja pum, se oli siinä. Sama kipu ja kylmät väreet selässä. Kävin äkkiä vessassa, kun ajattelin, että kohta en pysty liikkumaan. Kovia kipuja ei sitten tullutkaan ja vain pientä kipua, kun liikutti oikean puolen kättä. Seuraavana aamuna lähdin töihin ja päätin käydä työterveyslääkärillä hakemassa, jotain lihasrelaxantia tai jotain, jotta työnteko sujuisi paremmin. Henkeä ei siis ahdistanut ollenkaan. Lääkäri laittoi röntgeniin ja ilmarinta kyseessä. No siitä sitten Meilahteen päivystykseen. Nyt sitten en halua peloitella ketään, mutta mun dreeni ei sujunut ihan niinkuin piti. Lääkäri suoritti sitä varmaa ensimmäistä kertaa, oli todella epävarma. Lääkäri sanoi, että onkohan se nyt siellä ja tarkistetaan röntgenistä. No eihän se ollut. Tähän aikaa oli mennyt noin kaksi tuntia yhteensä. Sen jälkeen uusi yritys. Lääkäri turasi siinä aikansa ja laittoi lisää puudutusta. Aikaa kului ja ei onnistunut. Lääkäri pyysi toisen lääkärin yrittämään ja lopulta, kun se saatiin survottua läpi, puudutuspiikki ei ollut mennyt rintalastan perälle/läpi ollenkaan tai vaikutus oli jo lakannut niin voin kertoa, että kipu ja tuska oli suuri kun 1,5 tunnin dreeniasennuksen jälkeen se rusahti läpi. Mitkään kipulääkkeet joita suonensisäisesti olin saanut ei auttanut yhtään. Olin mennyt päivystykseen klo 15:00 ja pääsin vihdoin osastolle 3:30. Itkin yksin sängyssä kipuja ja tuskaa 5:30 saakka kunnes hoitajat tulivat tarkastelemaan tilannetta ja antamaan lisää lääkettä. Lähetin avomiehelleni tekstiviestin 4:00, että mä varmaa kuolen tänne sairaalaan. Kaksi päivää olin Meilahdessa ja pääsin kotiin, en siis kuollut 😉
    Siitä sitten 1,5 viikon päästä tuli uusi ilmarinta ja takaisin Meikkuu. Nyt ilmoitin hyvissä ajoin lääkärille, että KUNNON lääkkeet ja PUUDUTUKSET kehiin tai lähen menee. Tämä lääkäri taas oli todella varman oloinen ja sanoi osaavansa homman. Hoitajani kysyi lääkäriltä, että saako laittaa tipan ja lääkäri totesi vain, että ei tarvii. Hoitaja kysyi hetkenpäästä vielä kerran ja lääkäri vakuutti osaavansa puuduttaa. Asia selvä. Ei lääkkeitä ollenkaan, pelkkä puudutus. No siinä sitten kauhusta kankeana odotin tuskaa. Puudutus sattui nyt enemmän kuin viimeksi, mutta itse dreeni ei tuntunut ollenkaan. Kipua ei tuntunut, kun dreeni meni läpi. JES! Sitten kun puudutus lakkasi, niin sitten kyllä tuli voimakkaat kivut. Sain pari panadolia, joista ei ollut mitää apua. Osastolla sanoin, että nyt ei paljon panadolit auta ja sain jotain voimakkaampaa. Se auttoi hieman tai ainakin väsytti, että nukahdin. Nyt jouduin olla Meikussa 4 vuorokautta, kun ei parantunut niin nopeasti. Lääkäri sanoi, että ens kerralla leikataan.
    Nyt on mennyt reilu pari vuotta eteenpäin ja olen 27-vuotias. Oireita on ollut, jos vaikka minkälaista ja varmaa lähes kymmenen kertaa olen käyntyt lääkärissä ja röntgenissä. Ei ole vielä uutta tullut. 2-3 viikoa sitten hakeuduin lääkäriin oikean puolen alavatsakipujen vuoksi. Mitää syytäei löytynyt ja kipu meni ohi. Nyt samassa paikassa taas pientä kipua tuntuu välillä. Luin netistä, että jollakin se saattaa liittyä ilmarintaa, mutta mene nyt sit ja tiedä. Inhottaa vaan tämmöinen epävarmuus kokoajan. Sen kanssa on oppinut aika hyvin elämään, mutta kun tulee taas jotain uutta ja outoa. Ja se, että olen lähdössä matkalle maailman toiselle puolelle. Kestääkö keuhkoni 7 kpl nousua ja 7 kpl laskua lentokoneella sekä yhteensä 72 tuntia aikaa lentokoneessa 10000 metrin korkeudessa. Kukaan ei tiedä varmastikaan vastausta. Ei vaan voi tämän ongelman takia jättää kyllä elämästä.
    Mutta tsemppiä kaikille, jotka samojen ongelmien kanssa painii! On se kyllä omalla tavalla lohdullista, että ei ole täysin yksin. Sairaalassa ollessani juttelin 30-vuotiaan naisen kanssa, jolla oli todella harvinainen sairaus, mikä aiheutti ilmarintoja. Hänellä oli ollut molemmissa kehkoissa vajaa 20 ilmarintaa, molempia kehkoja leikattu 3 kertaa ja hän odotti kehkosiirtoa, kunnes sopiva keuhko löytyy ja sen jälkee joutuu odottamaan, että toinen keuhko löytyy. Tämmöstä kun kuulee ja näkee oppii arvostamaan omaa elämää ja terveyttä. Niinkuin Piia olet kirjoittanut, että jotain hyvää sentää ilmarinnasta on ollut, että oppii arvostamaan elämää ja tekemään asiota silti. Olen myös sen jälkeen elänyt vähän niinkuin “viimeistä” päivää ja täytyy sanoa, että olen nauttinut elämästä paljon enemmän! Nyt lähden maanantaina matkalle ja otan asenteen, että tulee mitä tulee, se on sen ajan murhe. 🙂
    P.s anteeksi että tuli näin pitkä teksti 🙂

    • Piia says:

      Hei! Toivottavasti matkasi meni hyvin eikä sinun tarvinnut murehtia ilmarinnasta! Ymmärrän täysin nuo kauhun hetket Meilahdessa, ei siellä mennyt minunkaan osaltani kaikki niin kuin Strömsössä, mutta onneksi se tärkein eli leikkaus oli menestys. 🙂

      Huh, kyllä tuntuu hurjalta, että joku on joutunut kokemaan tämän 20 kertaa, 30-vuotias on vielä niin nuorikin. Toivottavasti hänelle löytyisi toinen keuhko, niin että tuon sairaalaruljanssin voisi jättää. Ja onneksi meistä useimpia vaiva ei noin radikaalilla tavalla kuitenkaan kiusaa. Tunnen yhden minua pari vuotta vanhemman naisen, joka sairasti kolme ilmarintaa muistaakseni seitsemän vuotta sitten, leikattiin ja talkattiin eikä sen jälkeen ole saanut kyseistä vaivaa kertaakaan. Ihan normaalia ja kivutonta elämää hän elelee, eli toivoa on. 🙂

      Koita tosiaan nauttia elämästä päivä kerrallaan, jos kolmas kerta vielä tulee niin sitten ainakin tiedät, mistä on kysymys ja mitä tehdä. Leikkauksesta puolestaan minulla on ainakin ihan hyviä kokemuksia. Vaikka toipuminen otti aikansa, en kuitenkaan kokenut sietämättömiä kipuja missään vaiheessa ja palasin töihin kolme viikkoa operaation jälkeen. On minullakin ajoittain vähän jänniä tuntemuksia leikatulla puolella, mutta ei mitään sellaista, mikä olisi saanut pelkäämään uutta ilmarintaa. Yleensä tuntemukset liittyvät rasittumiseen tai ilmojen viilenemiseen. Toki me ilmarintapotilaat varmaan tulemme aina kuulostelemaan rintakehän ja selän tuntemuksia vähän tarkemmin kuin ihmiset, joilla ei ole ongelmia keuhkojen kanssa.

  • Iida says:

    Heippa oli pakko tulla itsekin kommentoimaan tänne omia kokemuksia! Olen siis 19 vuotias nainen jolla on 8 ilmarintaa takana ja 3 tähystyleikkausta ja kaikki ovat olleet vuoden sisällä. Ensimmäinen tuli ku olin juuri täyttäny 18 vuotta ja siitä se helvetillinen kierre alkoi. Lukuisia kipuja hengenahdistusta, astmaa, allergioita ja jäätävät hermovauriot. Kyljet niin kipeät ettei niihin pysty koskea. Montaa eri keuhkolääkäriä konsultoitu mistä voisi johtua ja kenelläkään ei ole mitään tietoa. Nyt tampereelle aika perinnölisyysklinikalle ja keuhkopolin ylilääkärille. Epäillään jotakin perinnöllistä hyvin harvinaista sairautta. Suomen huippu patologeille lähetetty näyte paloja keuhkoista, jospa löytyisi oikea diagnoosi. En ollut ikinä kuullut vastaavasta ennen kuin komahti omalle kohdalle. Jäätävät paniikkihäiriöt, pelko uusiutumisesta, alanvaihto koska en saa tehdä lähihoitajan työssä nostoja. Koulussa en ole pystynyt olemaan 6kk ja normaalia elämää on hyvin vaikea elää pelkojen kanssa. Urheillu tuottaa kipua keuhkoihin ja sauna vaikeuttaa hengitystä vuorokaudeksi. Mutta silti asenne korkealla siitähän kaikessa on kyse! 😉 parantuminen on aina hitaampaa joka toimenpiteen jälkeen aina täytyy kunttouttaa pidempään. Sairaala reissut on 1-2 vk ja ne vuodelevossa. Mutta nyt tällä hetkellä luottavaisin mielin jos vaikka löytyisi syy näihin ja mikä on ns tuomio 😀
    Tää sun teksti oli tosi hyvä ja oli mukava lukea muidenkin kirjotuksia! Koska tästä ei löydy todellakasn tietos oikeastaan mistään ja lääkäritkään eivät osaa selittää ns maalaistyylillä 😀 kiitos sulle ihan mahtavaa!

    • Piia says:

      Voi että, toivon kyllä sydämestäni, että tuleva vuosi olisi sinulle helpompi ja kivuttomampi. Tuo kaikki on varmasti ollut todella stressaavaa ja olet sitkeä sissi, kun olet kaikesta tuosta selvinnyt. Ei ihmekään, että pelkoja on jäänyt ja kylkesi ovat kipeät, kun olet lyhyen ajan sisällä ollut niin monessa leikkauksessa. Toivottavasti keuhkosi nyt pysyvät kunnossa niin pitkään, että ehdit toipua kunnolla. Kerrothan ihmeessä, kun saat diagnoosin, mistä toistuvat ilmarinnat voisiva johtua!

      Minullakin on muuten todettu astma ja olen pahasti allerginen, hengitysvaikeudet ovat tavalla tai toisella kuuluneet aina elämääni. Voisikohan niillä olla joku yhteys ilmarintaan? Ei ole oikein geenilotto osunut kohdallemme keuhkojen osalta. Onneksi olet kuitenkin vielä niin nuori, että elimistösi voi toipua vielä mistä vaan.

      Tosi mukava kuulla, että kirjoituksestani oli apua, joskin kaikista suurin apu taitaa olla nämä kaikkien muiden jakamat kokemukset. 🙂 Minulle on ainakin ollut valtavan lohdullista huomata, että en ole yksin vaivoineni.

      • Iida says:

        heippa!
        Ollaan lääköreiden kansaa myös mietitty että olisiko astmalla yhteys ilmarintoihin ja ilmeisesti joissain tapauksissa voi olla. Mutta astman ilmeisesti pitää olla hyvin akuutti ja ns huonossa kunnossa. Mutta tulen kerromaan jahka diagnoosin saan 🙂 toivon mukaan pian!!

  • Janne says:

    Moi! Tulipa oikein nostalginen olo tätä lukiessa. Mulla tuli 17-vuotiaana – eli 19 vuotta sitten, hitto mä oon vanha! – eka spontaani ilmarinta oikeaan keuhkoon. Kuuluin siis tuolloin juuri siihen tyypilliseen ryhmään, jolle spontaani ilmarinta yleensä tulee: nuori, pitkä ja hoikka mies.

    Eka ilmarinta hoidettiin dreenillä kuntoon, mutta parin kuukauden päästä oireet alkoivat uudestaan. Sitten keuhko leikattiin tähystyksessä. Oiskohan mennyt puolisen vuotta, niin samaan keuhkoon piti tehdä vielä pleurektomia eli ihan kunnon operaatio. Tästä taas puoli vuotta, niin vasen keuhko teki saman tempun. Se leikattiin tähystyksessä.

    Molemmat palkeet ovat nyt sen jälkeen kohta parikymmentä vuotta puhisseet niin kuin ennenkin eikä ole ollut minkäänlaisia jälkioireita. Alkuun lukioikäisenä teininä tietysti vähän häpeilin arpiani eikä oikein missään kehdannut olla ilman paitaa, kun koko yläkroppa oli kuin puukkotappelun jäljiltä, mutta nopeasti ne vaalenivat ja häipyivät.

    Tätä lukiessa kyllä palasi elävästi mieleen se muljahdus, joka tuntui, kun dreeni tempaistiin keuhkosta. Hyh.

    • Piia says:

      Onpa hyvä, että päätit kommentoida tänne, vaikka tämä ei varmasti mitään miellyttävintä mahdollista nostalgiatrippiä tarjonnutkaan. 🙂 Monelle (ainakin minulle!) tekee varmasti hyvää lukea, ettei ilmarintavaiva automaattisesti johda uusimisrumbaan ja että leikkauksesta on apua. Minullakin on toistaiseksi kaikki oikein hyvin, ja leikkauksesta on kulunut jo puolitoista vuotta.

      En tiedä, mitä tapahtui tuossa minun dreenin poisottotilanteessa, mutta omalla kohdallani se ei valitettavasti ollut edes pelkkä muljahdus, vaan tunne oli rinnastettavissa siihen kuin joku olisi ottanut kylkiluista kiinni ja repäissyt pari irti. Kudosnesteitäkin lensi ympäri sairaalahuonetta lattialle ja seiniin. Mutta ehkä se kipu sitten kasvatti minua henkisesti tai jotain. 🙂

  • Rouva48 says:

    Tänne kun kirjotin viimeksi niin unohdin kysellä että moniko on matkustellut lentämällä sen jälkeen kun on sairastanut tuota ilmarintaa? Onko ollut mitään ongelmia?
    Kuinka pitkään on ollut tuntemuksia ylipäänsä leikkauksen jälkeen ja onko ne olleet nipistyksiä ja polttamistuntemuksia vai millaisia? Vai onko tuntemukset täysin olemattomat toipumisen jälkeen?

    • Piia says:

      Itse en ole operaation jälkeen lentänyt kertaakaan, mutta olen toipunut niin hyvin, että ihan luottavaisin mielin hyppäisin koneeseen. Omalla kohdallani jälkioireita ei juuri ole ollut, liikaa rasittuessa voi tulla painon tunnetta kohtaan, joka sai pienen hermovaurion dreeniletkusta, ja pari kertaa vuodessa selkä on leikatulta puolelta jäykistynyt tai kipeytynyt muutamaksi päiväksi (liittyy kai ilmojen kylmenemiseen). Muuten olen ihan mukavasti porskutellut menemään, enemmän minulla oli kipuja ja vaivoja ennen leikkausta.

  • Lokkimamma says:

    Hei Piia, mielenkiintoista, kun kerroit, että “Vähän yllättäen olen ollut leikkauksen jälkeen paremmassa kunnossa kuin pariin vuoteen ennen sitä…” Ilmarinta tuntuu, näidenkin keskustelujen mukaan, tulevan äkillisesti. Silti astmalla ja allergialla voi olla yhteyttä sairauteen ja ihminen on voinut voida huonosti jo pitkään, mutta on kuitenkin ollut työkykyinen. Tämän siis olen päätellyt näistä kommenteista sekä muita keskusteluja lukeneena.
    Kommentoin tähän siksi, koska 20-vuotias tyttäreni on juuri nyt TAYSissa dreeni kyljessä. Ei siis mikään kohderyhmä, pieni alle 160 senttinen ja 45 kiloinen nainen. Hänelläkin oireet menivät ohi ja hän oli jo vähällä olla menemättä röntgeniin. Kuvassa kuitenkin näkyi kasaan painunut keuhko ja heti tuli lähtö Acutaan. Siis Tampereen TAYSin ensiapuun. Mitään traumaa ei ole ollut, mistä ilmarinta olisi aiheutunut.
    Itselläni on samoja oireita nyt ja luulenkin olevani luulosairas tai myötätunnosta kipeä. Mutta järkytyin, kun olen lukenut tästä ilmarinnasta, jollaista sairautta en ole tiennyt olevan olemassakaan.
    Minulla on tutkittu mahdollista astamaa ja alergioita ja kaikenlaisia hengenahdistuksia jo vuosia sitten, eikä kuitenkaan lääkkeet juurikaan auta. Liikunta lisää hapenottokykyä ja se on ollut parasta lääkettä. Kerran lääkäri kysyi keuhkokuvasta, että onko minulla ollut joskus keuhkokuume, kun kuvassa näkyi jotain (en tiedä mitä). No ei ole tietääkseni. Flunssat ja poskiontelotulehdukset iskevät minuun joka talvi, kun limakalvot ovat kroonisesti hieman turvoksissa ja siis ahtaat. Nyt on taas joku flunssavirus päällä.
    Mutta enemmän siis huolestuin noista oireista kyljessäni. Viikko sitten viiltävä, äkillinen, nopea kipu selässä ja koko ajan sellainen tunne oikeassa keuhkossa kuin olisi pala kurkussa, mutta tämä tunne siis keuhkossa. Olen luullut, että se liittyy närästykseen, mutta nyt kun olen onnistunut jättämään ruokavaliostani pois närästystä aiheuttavat ruoka-aineet, kylkituntemukset tuntuvatkin ihan eri vaivoilta. Rintaan kyllä myös sattuu vieläkin.
    Telonut olen itseäni, olen vähän honkkeli ilmeisesti. Syksyllä putosin kalliolta ja onnuin kaksi viikkoa, kuukausi sitten liukastuin kotirappusilla ja sain takapuoleeni parin kämmenen kokoiset mustelmat, viime viikolla kaaduin luistimilla jäällä mahalleni… Että traumoja olisi voinut kyllä tulla. Lisäksi reilu viiko sitten oltiin reissussa lentokoneella. Ei kyllä tuntunut paineenvaihtelu kuin korvissa.
    Eilen alkoi huonovointusuus, mikä ei ole ihan tyypillistä flunssalle. Ihan kuin olis hontelona mahataudin jälkeen, mutta tosiaan ilaman mahatautia. Tilasin ajan työterveyteen ja katsotaan nyt sitten, mitä tälle luulotautiselle siellä sanotaan. Sanotaanko vaan, että päivää ja näkemiin, mee töihin.
    Toivovottavasti tytär pääsee tänään pois TAYSista, siellä on ollut kyllä hyvä hoito. Palataan, seurailen tätä blogia.

    • Piia says:

      Ilmarinta on onneksi nopea todeta röntgenkuvista. Kun pyydät röntgenkuvausta työterveydestä, saat kuvien myötä joko mielenrauhan tai pääset hyvään hoitoon, eli joka tapauksessa kannattaa käydä. 🙂

      Minulla oli tosiaan parin vuoden ajan pistäviä selkäkipuja, mutta niihin ei liikunta auttanut ollenkaan. Kipu iski yleensä ihan yhtäkkiä vaikkapa kesken työpäivän ja silloin tuntui siltä kuin joku olisi lyönyt puukolla selkään. Sen jälkeen kipu tuntui hengittäessä ja pikkuhiljaa hellitti päivien myötä. Ajan kuluessa kipukohtauksia alkoi tulla yhä useammin ja ne kestivät yhä pidempään (esim. pari viikkoa kerrallaan), mutta ne diagnosoitiin toimistotyöläisen selkä- ja hartiajumeiksi. Siksipä en niistä itsekään huolestunut, ajattelin vaan, että tätä tämä it-työläisen arki on, selkä suuttuu, kun istuu koko ajan. Onneksi kivut jäivät kuitenkin lopulta leikkauspöydälle.

      Ilmarintaa ei kannata pelätä etukäteen, onhan se inhottava kokemus, mutta siitä selviää kyllä. Sairaalasta lähtiessäni henkilökunta varoitti, että vastaava voi tapahtua koska vaan toiselle keuhkolle ja joskus jo kertaalleen leikatut keuhkotkin voivat ruveta oireilemaan. Silloin se hirvitti, mutta nyt olen hyväksynyt asian enkä sitä juuri edes ajattele. Millään tekemisellä tai tekemättömyydellä en voi sen uusimista estää, joten varomisen sijaan elän vaan elämääni hevoseni ja muiden harrastusten parissa. 🙂

      Pikaista paranemista ja lämpimät terveiset tyttärellesi!

  • Lokkimamma says:

    Hei taas!

    Tytär oli kolme yötä sairaalassa ja toipui siitä nopeasti. Kunnes, äsken sain puhelun, ilmarinta on uusiutunut. Hän kävi tässä välilläkin röntgenissä, kun oli rinta kipeä, mutta ei näkynyt kuvissa mitään. Nyt jälkitarkastuskuvissa näkyi taas laaja alue. Eli siitä on kaksi ja puoli viikkoa, kun tämä ruljanssi alkoi. Silloin ei leikattu. Toivon vain, että tulee äkkiä taas kuntoon.

    Itse pääsin myös keuhkokuvaan työterveyden kautta, flunssa on ollut tosi pitkä ja sitkeä. Kuvissa ei mitään. Onneksi. Tämä luulotautinen huokaisi helpotuksesta. Mutta rintaan sattuu edelleen. Enää ei yskitä eikä tee mitään. Olen ihan kunnossa. Ostin jo närästylääkettäkin, josko sieltä mahahapot polttelevat rintaa. Mutta ei kyllä varsinaisessti närästäkään. Myötätunnosta tässä ehkä podetaan… 🙂

    • Piia says:

      Tosi harmillista, että tyttäresi vaiva uusi, mutta onneksi itse olet kuitenkin suht hyvissä voimissa! Voi olla, että tyttäresikin jossain vaiheessa vielä leikataan, mutta siitä selviää kyllä, vaikka ekat päivät ovatkin epämukavia. Vuoden päivänä tekin toivottavasti jo muistelette, että olipa ikävä vaiva, mutta onneksi takanapäin. 🙂

  • Iida says:

    Hei, oli pakko tulla kertomaan väliaika tietoja. Tosiaan joulukuussa oon tänne viimeks kommentoinut ja lupasin tulla kertomaan kun diagnoosin saan. Elikkä vieläkään ei tiedetä mikä vaivaa, eurooppaan on lähetetty näytepaloja keuhkoista ja tulokseksi on annettu vain emfyseema elikkä laajentumaa. Nyt olen 6kk odottanut aikaa perinnöllisyysklinikalle josta toivonmukaan löytyisi vastaus kaikkien kysymykseen. Mutta positiivista tässä on se että nyt on pisin aika puoleentoista vuoteen etten ole saanu ilmarintaa (koputan puuta) ja olen voinut paremmin kuin pitkään aikaan, happi kulkee suht normaalisti ja yhtäkään flunssaa en ole saanut koko talven aikana 🙂 seniori lääkärillä käyn joka kuukausi tarkistuksessa ja silloin keskustellaan aina tilanteesta, keuhkopolilla toivotaan että olisi joku ohimenevä tila keuhkoissa joka kuulemma voi olla ihan mahdollista tässä tilanteessa kun olen näin nuori vielä. Tietenkään koulussa en ole saanut olla ja sloma on jatkunut viime syyskuusta tähänpäivään ja loppua ei näy ennen kun tiedetään enemmän, mutta pääasia että tulisi kuntoon. On kyllä kummallinen vaiva/sairaus. Toivon mukaan tästä nyt vihdoin vain suunta ylöspäin ilman ilmarintoja 😀

    • Piia says:

      Pahoittelut, että vastaus tulee kuukausikaupalla myöhässä, mutta jostain syystä en ollut huomannut vastata tähän ollenkaan! Löytyikö perinnöllisyysklinikalta vastausta kysymyksiin ja syitä siihen, miksi saat toistuvia ilmarintoja? Oletko muuten ollut nyt terveenä ja pystynyt jatkamaan koulunkäyntiä?

      • Iida says:

        Hei nyt tulin tätä lukemaan ja huomasin vastauksesi! Perinnöllisyyysklinikalla kävin kesäkuussa ja sieltä tutkimuksista ja verikokeista ei löytynyt mitään selitystä ja tutkimukset lopetetaan ainakin siihen asti että ilmenisi uusia oireita (joita toivon mukaan ei tule)! Ilmarintoja ei ole ollut nyt yli vuoteen ollenkaan ja olo on meleinpä jo täysin normaali ellei satunnaisia kiputiloja lasketa siihen. Kouluun menin takaisin elokuussa ja olen pystynyt käymään sitä nyt ihan normaalisti. Koska vointi on ollut mitä parhain keuhkojen kanssa niin saimme iloisia uutisia ensikeväälle kun esikoisen pitäisi syntyä. 🙂 keuhkot ovat olleen raskauden ajan hyvät ja lääkärit ovat luottavaisia siihen että koko raskaus aika menisi täysin normaalisti. Synnytys tietenki tapahtuu sektiolla, koska keuhkoihin ei saa niin suurta painetta tulla.

        Tämän hetkinen tilanne ja oma kunto on todella hyvä ja luottavaisin mielin jospa tilanne nyt tästä rauhottuisi ?

        • Saara Salmi says:

          Iida! Minä sainmyös ilmarinnan ja nyt perinnöllisyystutkimukset menossa. Todettuna on jo Emfyseema. Oletko ollut ihan kunnossa ja onko tullut uusia oireita? Minulla on Laajentuma molemmissa keuhkoissa. Olen ammatiltani maalari ja nyt selvitetään työlääketieteessä asioitani. Onko sinulle selitetty asioita kuinka?

  • Matti says:

    Minulla oli spontaani ilmarinta kaksi kertaa kun olin 18v. Nyt 35 vuotiaana on näköjään reissu sairaalaan taas ilmarinnan vuoksi, tällä kertaa sitten oikean keuhkon oli vuoro tiltata. Viimeksi molemmilla kerroilla kyse oli vasemmasta keuhkosta. Sen verran on vielä pakko sanoa että kun minulle laitettiin dreeni, niin en tuntenut yhtään mitään kummallakaan kerralla, eikä ollut muutenkaan kauheita kipuja. Pahinta oli olla kiinni seinässä pari päivää kun ei pääse mihinkään. Juuri nyt makaan sängyssä ja tuntuu siltä että joku olisi lyönyt puukon selkään. Ei satu kunhan ei hengitä. 🙂

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Minä pahoin pelkään että joudun leikkaukseen, onneksi on olemassa tuo tähystysleikkaus jolloin paraneekin nopeammin. Huomenna sairaalaan sitten tuomiolle. Tsemppiä kaikille jotka tästä vaivasta kärsivät!

    ps. kun pääsin pois sairaalasta niin minulla ei ollut enää kipuja ollenakaan, ainoastaan hengästyin helposti, mutta aika nopeasti siitäkin tilanne normalisoitui.

    • Piia says:

      Kiitos, että kerroit kokemuksistasi ja varsinkin siitä, ettei se sinulle niin kamalaa ja kivuliasta ollut. Googletin aikoinaan itseni paniikin partaalle lukiessani muiden kokemuksia, koska tietysti netissä oli lähinnä niitä pienen vähemmistön kokemia kauhukertomuksia tarjolla. Olisin ollut todella kiitollinen, jos olisin silloin lukenut tämäntyyppisen neutraalin kommentin jostain. 🙂

      Tsemppiä tulevaan koitokseen ja pikaista paranemista! Onneksi sinulla on jo sen verran aiempaa kokemusta asiasta, että tiedät jo mitä tuleman pitää ja miltä dreenin laittaminen tuntuu. Ei se tähystysleikkauskaan kovin paha juttu ollut, jos siihen joudut. Yhden yön olin aika kipeä, mutta siitä eteenpäin ainoa ongelmani oli se, että stressasin niin paljon kaikkea älytöntä ilmarinnan uusimisesta kipulääkeriippuvuuteen. Olisi vaan pitänyt rauhoittua ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy kyllä. 🙂

  • Kerttu says:

    Minulla todettiin sponttaani ilmarinta tässä 5 päivää sitten. Olin tulossa töistä ja menossa odottamaan bussia kunnes tuntui viiltävä kipu selässä.Menin Hartmanin päivystykseen illalla 21 aikaan koska oli kovat kivut selässä ja keuhkoissa myös yskä alkoi. Päivystyksessä todettiin spontaani ilmarinta röntgen kuvien jälkeen. Dreeni laitettiin vasta joskus klo 2:00 yöllä Meilahden päivystyksen puolella. Kivut olivat todella kovat kun puudutus loppui ja en nukkunut koko yönä.Sain särkylääkettä aamulla ja se helpotti hetkellisesti oloa.Jouduin jäämään sairaalaan. Pääsin Meilahteen osastolle vasta seuraavana päivänä. Sairaalassa jouduin olemaan keskiviikosta-lauantaihin. Dreeni otettiin pois päältä perjantaina,koska keuhko oli laajentunut hyvin ja lääkäri halusi katsoa pysyykö keuhko laajana. Lauantaina kävin röntgenissä ja odotin tuloksia. Illalla pääsin kotiin koska röntgen kuvat näyttivät hyviltä. Nyt olen ollut Su-Ma kotona ja levännyt. Jälkioireita on ollut yskä ja kurkussa on limaa. Välillä lievä kipua. Vissiin ihan normaalia tämän kokemuksen jälkeen?
    Sairaslomaa on keskiviikkoon asti ja sitten olisi palattava takaisin töihin.
    Kiva kun täällä on muitakin jolla samanlaisia kokemuksia,että ei ole ihan yksin tämän kanssa.

  • Marika says:

    En tiä miten mulla alkoi tämä, tai mistä tuli. Keskiviikkona tein normaalisti töitä ja tuntui etten saanut henkeä kunnolla. Piti haukkoa aivan henkeä. Torstaina menin tk.n siellä otettiin ekg, ei mitään. Tulehdusarvot o.k, ei kuumetta. Puhalluskoe oli hyvä ja keuhkot kanssa hyvät. Eli kotiin vain. Kotiin päästyäni tilasin ajan yksityislääkärille ja siellä otettiin keuhko kuvat ja huomattiin ilmarinta. Sieltä keskus sairaalaan päivystykseen.klo oli silloin jotain 16.00. Pääsin operoitavaksi vasta 21.30 ja laitettiin puudutusainetta kylkeen. Kävi mulle ainaki kipeää ja kylkiluut nuljusit dreeni kun aina osu niihin. 22.15 kun neulokset laitettu röngteniin varmistamaan asia ja eihän se ollu oikeassa paikassa, uudelleen koko juttu eikä lääkäri saanut edelleen sitä paikoilleen. Tärisin jo kauhusta ja kivusta. Kyseinen lääkäri soitti lopulta toisen päivystys lääkärin joka laittoi dreenin paikoilleen. Klo.oli jo 23.45 kun käytiin vielä varmistamassa että on paikoillaan. Ainaki ite koin epämiellyttävän paineen keuhkossa ja makaaminen oli sietämätöntä koska tuntu keuhko selvästi ja henkittäminen oli hankalaa. Imulaitteessa pidit perjantai yöstä sunnuntai aamuun jolloin ottivat imun pois ja laittoivat pussin. Nyt pistää alaskeuhkoon aina kun vedän henkeä. Lämpö noussut aamulla 37.4 johtuuko dreenistä?! Edelleen sairaalassa, yhtäkään lääkäriä en ole nähnyt operoinnin jälkeen! Epävarmuus kalvaa sisällä koko ajan. Pääseekö kotia? Uusiutuuko? Onko keuhko pysynyt normaalina? Kysymyksiä paljon eikä mihinkään saa vastauksia! Nyt makaan sänkyssä sairaalassa ja ihmettelen.

    • Piia says:

      Tiedän niin tuon tunteen, kun joutuu odottelemaan sairaalassa ja pelkäämään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Parasta oli vaan koittaa saada ajatukset muualle katsomalla esim. Netflixiä ja nukkumalla aina kun vaan pystyy. Mulle kävi aikoinaan vähän sama sähläys noiden treenien kanssa. Eka dreeni irtosi paikaltaan ja uusi dreeni laitettiin rinnan kohdalta takaisin kiinni. Tässä sitä silti porskutellaan jo kolmatta vuotta täysin terveenä, vaikka silloin olin kyllä ihan paniikissa.

      Odottaminen on tosi ikävää, mutta sillä ettei lääkäreitä näy, on myös positiivinen puolensa: et ole hengenvaarassa. 🙂 Jos tilanne olisi kriittinen, lääkärit juoksisivat luonasi koko ajan ja olisit tosi tiukassa tarkkailussa. Kuulostaa siltä, että jos ei mitään yllättävää tapahdu, seuraava etappi kohdallasi on uudet röntgenkuvat, joissa katsotaan, onko keuhko palautunut ennalleen ja pysynyt omin voimin laajana. Jos on, kotiutuminen alkaa olla ajankohtainen asia. Jos ei, dreeni kiinnitetään uudelleen ja joudut odottelemaan uutta kokeilua seuraavaan päivään.

      Tsemppiä sairaalaan, ei todellakaan ole mikään mukava kokemus, mutta kyllä sinä selviät! Minäkin selvisin, vaikken todellakaan ole mikään supernainen! 🙂

      • Outi says:

        Hei! Minä kotiuduin toissapäivänä 2 viikon sairaalateissulta. Ilmarinta leikattiin viikko sitten. Spontaani ilmarinta. Järkyttää vieläkin miten voi noin vaan tulla…ja tämä toipuminen. Kun tarkkailee itseään koko ajan. Jospa tämä tästä joskus…Aivan ihanaa oli löytää sinun kirjoituksesi. Olen lukenut tätä ja kommentteja useaan kertaam.

  • Kertu says:

    Ilmarinta uusiutui vielä 2 kertaa tämän jälkeen. 3 kerralla tehtiin tähystysleikkaus ja olin viikon sairaalassa. Tämän jälkeen 3 viikkoa sairaslomalla. Oli kyllä todella rankka kokemus. Välillä vielä tuntuu lievää kipua keuhkossa ja kyljessä ns. rutisee. Painetta rinnassa. Nämä varmaan normaalit oireet leikkauksen jälkeen? Tästä on nyt aikaa 6 kuukautta.

    • Piia says:

      Uskoisin, että ovat kyllä ihan normaaleja tuntemuksia! Tai no, nyt kun tuo oikea keuhkoni on juuri tähystysleikattu toiseen kertaan, voin ainakin allekirjoittaa paineen tunteen rinnassa! En ole siitä kuitenkaan huolissani, koska juuri sellaista oli ekallakin kerralla ja silti keuhko oli ihan normaalisti laajana.

      Tsemppiä sinulle toipumiseen, kyllä nuo tähystysleikkaukset yleensä tuovat sen lopullisen avun ongelmaan! Minullehan kävi nyt kolmen vuoden jälkeen niin, että kertaalleen leikattu keuhkoni painui kasaan siltä osin, mihin pleurektomiaa ei ollut tehty. Nyt uudessa leikkauksessa pleurektomia tehtiin palleaa myöten ympäri koko keuhkon, joten toivottavasti omakin kärsimysnäytelmäni on nyt käyty lopullisesti läpi. Kenkku vaiva, mutta ei se auta kuin taistella ja pitää pää kylmänä! Onneksi tauti kaikessa kamaluudessaan ei kuitenkaan jätä mitään pysyvää vauriota itse keuhkoon.

  • Gazi says:

    Moikka. Ilmarinta rinta vaivaan uusiutuminen on suurempi jos elimistö ei saa riitävästi vitaminejä, silloin keuhkokalvo on ohukaisempi ja se on todennäköistä että tule ilmavuoto. Näillä tiedoilla Itävallan kirurgeilla.

  • Niko says:

    Voin minäkin jakaa tarinani, koska muiden kokemuksista lukemisesta oli minulle hyötyä.

    Olen 31 v mies ja sain spontaanin ilmarinnan urheilutreenien jälkeen. En ihan tiedä mistä johtuu, mutta epäilen että joko hyppimisestä tai syvästä selkävenytyksestä. En tehnyt mitään, mitä en olisi aiemmilla treenikerroilla tehnyt. Sain kovat alaselkäkivut, jotka pahenivat hengittäessä mutta luulin, että selkälihakset olivat vain saaneet liikaa rasitusta, koska selkäkipu oli poissa seuraavana päivänä. Sydämen kohdalle jäi kuitenkin ihmeellinen tunne. Noin viikko tämän jälkeen tämä tunne vahvistui ja myös sydän alkoi tykyttää, joten menin lääkäriin ja siellä todettiin parin tunnin päästä ilmarinta ja minut käskettiin päivystykseen.

    Päivystyksessä laitettiin dreeni kylkeen iltapäivällä ja se sujui oikein hyvin, ei tuntunut paljon miltään mutta olinkin saanut puudutusta ja jotain suonensisäistä kipulääkettä. Toimenpide oli tehty 20 minuutissa. Yöllä oli kuitenkin melko kovat kivut ja seuraava päivä myös. Sen jälkeen ei ollut kipua kuin vain vähän jos vahingossa tökki dreeniä, enkä edes tarvinnut sairaalan tarjoamat kipulääkkeet.

    3 päivän jälkeen dreeni vedettiin pois, joka oli varsin epämiellyttävää, mutta oli onneksi ohi 5 sekunnissa. Pääsin kotiin, mutta sama ihmeellinen tunne sydämen kohdalla, joka oli ennen dreenausta, ei hävinnyt ja luulin että ilmarinta oli uusiutunut. Kävin kahdesti viikon välein röntgenissä, mutta mitään ei löytynyt. Nyt 4 viikon jälkeen tunnetta on edelleen, joskus voimakkaammin, joskus hädin tuskin huomattavissa. Kävin eilen ensimmäisen kerran lenkillä, joka sujui hyvin, mutta illalla ja nyt seuraavana päivänä on tosi voimakas tunne rinnassa, mutta muita oireita ei ole. Onko teillä muilla, jotka ovat olleet dreenattavana, mutta ei leikattavana, jäänyt tällainen ihmeellinen tunne?

    • Piia says:

      Mä onneton en oo päässyt kertaakaan niin “helpolla”, että olis vaan dreenattu. 🙂 Suoraan leikkauspöydälle vaan molemmilla kerroilla. Mulla on kuitenkin sellainen käsitys, että ekan ilmarinnan jälkeen outoja tuntemuksia on ihan kaikilla toimenpiteestä riippumatta. Osittain tuntemukset selittyy sillä, että jo pelkkä dreenauskin aiheuttaa hermo- ja kudosvaurioita, joiden paraneminen vie aikaa. Outoja tuntemuksia voi aiheuttaa sekin, jos keuhkossa puhkeaa jokin pieni rakkula ja myös se, että rintakehän tuntemuksia tarkkailee ylipäänsä tarkemmin kuin ennen.

      Minusta tämän vaivan kanssa sellaista ei olekaan kuin turha röntgen tai lääkärissäkäynti, joten hyvä, että oot käynyt kuvauksissa! Kannattaa jatkossakin käydä, jos yhtään epäilyttää. Itse käytän myös PEF-mittaria apuna, kun haluan varmistaa, onko kaikki ok. Itse kun en jostain syystä tunnea kipua ilmarinnan yhteydessä, ainoa konsti varmistaa keuhkojen toimivuus on lopulta mitata, kuinka paljon keuhkoissa on tehoa. PEF-mittariin puhaltaminen on monta kertaa tuonut mulle mielenrauhan, kun oon saanut normaalit lukemat, vaikka olo olis ollu outo.

    • Satu says:

      On jäänyt. Miten sinun tilanteesi? Onko vaivasi uusinut ?

  • Pauliina says:

    Hei ja KIITOS tästä blogista❤
    Jouduin joulun alla sairaalaan spontaani ilmarinnan vuoksi, olin joulunpyhät dreeniletkussa kiinni ja ilmavuoto ei loppunut.Sitten minut leikattiin tapaninpäivänä tähystyksellä ja pelkäsin aivan hirveästi. Sinun blogistasi oli suurin apu, luin kokemuksesi aina uudestaan ja uudestaan ja sillä sain luotua itselleni voimia että tulen vielä kuntoon ja pääsen joskus sairaalasta eikä minun tarvitse elää puutarhaletku kyljessä. Viikon reissu kaikkineen tuli. Minun tilanteeni oli ollut jo reilun viikon ajan niin että oikea keuhko ei enää toiminut normaalisti, läähätin ja otin ventolinea kuten lääkäri oli määrännyt koska alunperin oireitani hoidettiin kurkunpään tulehduksena?kunnes sitten ilma tuntui loppuvan kokonaan ja pääsin keuhkokuvaan missä ilmarinta todettiin.Nyt on siis laput suojana haavojen päällä ja oikea kylki sekä osa rinnasta tunnoton.
    Iso kiitos vielä sinulle, pidit minut järjissäni kun usko kaikkeen meinasi loppua?

    • Piia says:

      Voi harmi, jopa sait tänä vuonna ikävän joululahjan! Onneksi pahin on jo ohi ja olet päässyt kotiin toipumaan. Ovathan nuo tosiaan pelottavia tilanteita, mutta onneksi tauti itsessään on yleensä aivan vaaraton, hoidot vaan ovat aika karut ja toipuminen vie pitkään. Anna nyt vain itsellesi aikaa äläkä säikähdä, jos välissä on vähän kipeämpiä päiviä, se kuuluu asiaan ja menee kyllä aikanaan ohi.

      Itsehän jouduin saman ongelmakeuhkon vuoksi uusintaleikkaukseen elokuussa ja koska sillä kertaa kaikki ei mennyt ihan nappiin, jouduin olemaan sairaalassa noin kuukauden. Siitä huolimatta voin taas ihan loistavasti, käyn normaalisti töissä, tallilla ja jaksan juostakin.

      Toki rintakehässä on välillä outoja tuntemuksia, etenkin jos rasitun paljon tai on pakkaspäivä, mutta se on lopulta aika pientä. Kipulääkkeitä en ole tarvinnut moneen kuukauteen. Kyllä elimistö on vaan ihmeen näppärä toipumaan isoistakin jutuista!

      Ilmarintojen virhediagnoosit tuntuvat olevan muuten tosi yleisiä, kai tämä sen verran harvinainen vaiva kuitenkin on. Minäkin kuljin viime kesänä keuhko lysyssä varmaan pari viikkoa, ennen kuin sain apua. Ensimmäinen lääkäri, jonka luona kävin, ei tunnistanut koko vaivaa. Kuunteli kyllä keuhkot, mutta äänet olivat kuulemma täysin normaalit (eivät mitenkään oikesti voineet olla, koska kärsin pahasta hengenahdistuksesta jo silloin, siksihän lääkäriin menin). Onneksi seuraava lääkäri oli skarpimpi ja pääsin hoitoon.

      Tosi mukava kuulla, että kirjoituksestani oli apua ja lohtua! On aina vähän jännittäväää tasapainotella sen välillä, kuinka suoraan asioista voi kertoa aiheuttamatta kuitenkaan turhaa pelkoa. Sitähän ei mitenkään voi kieltää eikä kaunistella, etteikö ilmarinnan hoito olisi ainakin omassa tapauksessani ollut pahimmillaan aika kivuliasta ja pelottavaa. Tärkeintä on kuitenkin pitää mielessä, että hoidoista selviää kyllä eikä välitöntä hengenvaaraa ole. Koettelemuksen jälkeen voi taas jatkaa omaa elämäänsä yhtä kokemusta rikkaampana. 🙂

      • pauliina says:

        Tuohan se on ikävää kun ilmarinta voi uusia?sinut on siis operoitu uudelleen saman keuhkon puolelta,toivotaan että nyt pysyy kaikki kunnossa eikä sinun tarvitse enää jatkossa moista koettelemusta käydä läpi.Kaikille täällä kohtalotovereille toivon myös samaa. On se aikamoinen koettelemus ja sitten kun dg tulee yllättäen ettei voi ymmärtää mitä tapahtuu. Itse olen jo 42v.,harrastanut liikuntaa,triathlonia. Nyt elämän arvot meni täysin uusiksi,treenaaminen on toissijainen asia ja ehkä sitä asteittain voi aloitella,joskus? Treenaaminen vaan kevyempää ja jättää Ironman kisat jatkossa ajatuksista pois. Mielen vienyt kyllä matalaksi?mutta kyllä täältä varmasti vielä noustaan. Pääasia kun on nyt toipumassa ja voimaantumassa ja ennen kaikkea,kotona?

        • Piia says:

          Kyllä tällaiset vakavat sairaudet kieltämättä pistävät elämänarvot uusiksi. Mutta se ei välttämättä ole paha asia! Ainakin omalla kohdallani alakulo ja huoli jäivät lopulta ohimeneväksi ilmiöksi ja sain tilalle jotain paljon parempaa, nimittäin rohkeutta ja intoa elää omannäköistä elämää. Jos ensimmäistä ilmarintaa ei olisi tapahtunut, tuskin olisin uskaltanut vaihtaa työpaikkaa ja ostaa omaa hevosta.

          Ennen ilmarintaepisodia olin pitkään aika onneton, kun yritin suorittaa koko maailmaa ympärilläni tyytyväiseksi unohtaen omat tarpeeni. Nykyisin olen terveellä tavalla itsekkäämpi, kun tajusin, että ei siellä sairaalassa kukaan ollutkaan mitalin kanssa odottamassa, että olipa hienosti suoritettu elämä sinulla. Mitalin sijaan tuli vaan puutarhaletku kylkeen ja aikaa ajatella. 🙂

          Ilmarinnassa on tosiaan pieni uusimisriski leikkauksenkin jälkeen. Todennäköisyys uusimiselle on kuitenkin niin pieni, että olisin yhtä hyvin voinut voittaa lotossa. Minulla kävi vain huono säkä eikä suurimmalle osalle tapahdu mitään sellaista -älä siis huoli, vaikka satuitkin nyt törmäämään juuri kaltaiseeni tilastolliseen poikkeukseen!

  • Miia says:

    Moi ja kiitos Piia blogista ja kaikki te muutkin jakamistanne tarinoista! ❤
    Olen 38.v nainen (hoikka ja pitkä) ja sain ekan spontaanin ilmarintani elokuun lopulla, joka houdettiin sairaalassa dreenillä. Seuraava oli pieni ilmarinta ja hoitui itsestään (11/2016). Tämän toisen ilmarinnan jälkeen sovittiin tähystysleikkaus tehtäväksi joulun jälkeen, Tammikuussa 2017. No, leikkausta kuitenkin jouduttiin aikaistamaan, kun sain 3.ilmarinnan Joulukuussa. Olin ensin sairaalassa dreenissä viikon verran ja 20.12. leikattiin. Kotiuduin Jouluksi ja nyt täällä toivutaan kotona. Dreenaus aiheutti järkyttävän kovat kivut, letku oli ilmeisesti huonossa paikassa. Leikkauksen jälkeen olen ollut kipeä ja erityisesti kylkeä / kylkivälihermoja on sattunut ja sattuu edelleen. Joka päivä on kuitenkin parempi. ? Nestettä oli vielä viikko sitten jälkikontrollissa keuhkoissa. Mitenkäs teillä muilla tämä neste on poistunut ja onko aiheuttanut vaivaa?
    Olen pohtinut, mikä vaivan oikein juuri nyt aiheutti. Olen lentänyt enemmän ja treenannut kovempaa viimeisten parin vuoden aikana, kuin koskaan aiemmin. Ehkä sillä olisi siis vaikutusta.
    Toivon todella, että tämä vaiva olisi nyt hoidettu. Tsemppiä kaikille saman vaivan kanssa taisteleville. ❤

    • Piia says:

      Tsemppiä sinulle toipumiseen! Kyllä tähystysleikkaus varmasti toi avun, uusimisprosentithan ovat tosi pieniä leikkauksen jälkeen. Tilastot on sun puolella. 🙂

      Mun ainoa kokemus nesteestä keuhkossa oli nyt toisella sairaalakerralla ennen leikkausta, kun sain talkkauksen yhteydessä keuhkoinfektion ja nestettä kertyi silloin kolmisen desiä. Se dreenattiin pois eikä nestettä enää kertynyt, kun infektio saatiin kuriin.

      Uskoisin, että voit olla ihan huoleti, vaikka nestettä olisi vähän kertynytkin. Oman kokemuksen mukaan lääkärit ei nimittäin taatusti päästä pois rakennuksesta, jos on vähänkin syytä epäillä röntgenkuvien perusteella, että jotain on pielessä. Eiköhän neste haihdu siitä ajan kanssa ja kivutkin helpottuvat kuukausien kuluessa.

      Vitsit, sen kun tietäisikin, mikä tämän vaivan aiheuttaa! Itsehän olin ihan kunnon paniikissa sairaalassa, kun satuin googlettamaan kroonisisa sairauksia, jotka voivat aiheuttaa ilmarintaa (vinkki: älä tee niin). Onneksi lääkärit rauhoittivat saman tien ja alleviivasivat monta kertaa, että tämä on tosiaan vain spontaani ilmarinta eikä ole kuolemaksi. Syytä ei siis tiedetä, mutta uusiminen voidaan leikkausten avulla estää ja sehän on lopulta tärkeintä.

  • Satu says:

    Hei!
    Löysin tieni tänne etsiessäni tietoa keuhkoendometrioosista, jota itse sairastan ja huomasin, kuinka lohdullista oli lukea teidän muiden kokemuksia ilmarinnasta ja siihen liittyvistä tuntemuksista. Kiitos siis, että olette olleet rohkeita ja kirjoittaneet omista tarinoistanne 😊👍 Se rohkaisi minuakin tänne kirjoittamaan oman kokemukseni. Toisinaan on tarve kertoa siitä, mitä on kokenut ja nyt tuntuu siltä, että tässä foorumissa löytyy kanssaeläjiä, vaikka hieman eri syistä minulla tuo ilmarinta onkin tullut. Ja ehkä minun kirjoitukseni voi auttaa jotain toista tunnistamaan oireet ja yhdistämään tähän outoon ja monimutkaiseen sairauteen.

    Vuonna 2013 ollessani 34-vuotias, minulla todettiin ilmarinta oikeassa keuhkossa. Olin hakeutunut lääkärille kovan yskän ja hengitysvaikeuden vuoksi. Onneksi lääkäri ohjasi minut suoraan keuhkoröntgeniin ja kotiin päästyäni tuli soitto perään, että pitäisi lähteä kiireellisesti sairaalaan, ilmarinnan vuoksi. Keuhko oli painunut lähes kokonaan kasaan. Dreeni laitettiin (todella kivulias ja kurja kokemus mulla) ja sitten makasin viikon dreeni kyljessä tyks:ssä. Ensimmäisen ilmarinnan jälkeen lääkärit epäilivät sen johtuneen sukeltamisesta (harrastin tällöin laitesukellusta). Kun toinen ilmarinta tuli seuraavassa kuussa, aloin ihmetellä asiaa. Ja mikä vielä hämmästyttävämpää, oli se että molemmilla kerroilla minulla oli alkanut kuukautiset samana aamuna, jolloin ilmarinta tuli. Googlasin aiheesta ja törmäsin aiheeseen “keuhkoendometrioosi”. Kysyin lääkäreiltä, voisiko siitä olla kyse, johon aluksi sain nuivan vastauksen, että tuskinpa, koska kyseessä on sen verran harvinainen sairaus… Minut kuitenkin leikattiin tähystyksellä toisen ilmarinnan yhteydessä ja keuhkostani otettiin koepala, josta löytyi endometrioosirihmastoa. Samalla minulta poistettiin keuhkossa olevaa rihmastoa sekä joitain osia keuhkosta. Minulle laitettiin myös operaation jälkeen talkkia keuhkoon, jotta reikiä saataisiin tilkittyä. Tämä toimenpide oli ehkä kauhein kokemistani; tuntui kuin olisin hukkumaisillani talkin valuessa keuhkooni. (Pahoittelen, että kerron näitä asioita, mutta näin minä sen koin.)
    Jouduin olemaan jälleen yli viikon sairaalassa ja sitten 3 viikkoa sairaslomalla. Juuri kun olin päässyt kotiin ja vointi alkoi kohentua, iski uusi ilmarinta; juuri samana päivänä kuin kuukautiset alkoivat. Minulle oli jo aloitettu hormonihoito, mutta tauti oli sen verran ärhäkkä, että se ei heti laantunut. Ja jälleen siis sairaalaan ja dreenihoitoon. Minua on joka kerta sattunut melkoisesti dreenin olo kyljessä. Eniten se on pistänyt rintaan, rintalastan keskikohtaan. Liekö painanut jotain hermoa siellä… Paljon myös aiheuttaa kipua ennalta tulleet arpikudosalueet.
    Neljäs ilmarinta tuli jälleen seuraavassa kuussa, mutta se oli onneksi niin pieni, että sitä ei lähdetty dreenaamaan, vaan odotettiin sen ohi menoa itsekseen. Ja menikin ohi viikon odottelun jälkeen.
    Tämä kaikki oli siis keväällä 2013.

    Syksyllä 2013 minulle tehtiin tähystysleikkaus vatsan kautta ja silloin löydettiin endometrioosia myös palleasta, vatsalaukusta sekä suolistosta. Niitä yritettiin poistaa, mutta suolistoon eivät uskaltaneet kajota, ettei menisi pahemmaksi (riski saada avanne).
    Söin vahvoja keltarauhashormoneja ja tauti pysyi kurissa. Kunnes tammikuussa 2014 ilmarinta iski jälleen. Tällöin vietin uuden vuoden sairaalassa leikkauksessa ja minulta poistettiin keuhkopussi ja keuhko liimattiin seinämään kiinni sekä vahvistettiin “klipsuilla”. Haluan antaa ison kiitoksen tyksin osaaville kirurgeille, he tekivät hienoa työtä leikkausten kanssa. 👍
    Tämän viimeisimmän operaation jälkeen olen pysynyt pois “ystäväni” dreeniletkun luota ja meillä on nykyisin myös pieni vauva 😍 Hän sai alkunsa koeputkihedelmöityksellä ja olen ikuisesti kiitollinen hänestä, sillä raskaaksi tuleminen ei ole ollut lainkaan todennäköistä ko.taudin vuoksi. Olen myös saanut elämääni paljon muutakin sellaista, mistä voin olla kiitollinen; onnellisen parisuhteen, hyvän työn sekä ihania läheisiä ihmissuhteita. Olen ajatellut, että kyseiset kokemukseni ovat antaneet minulle paljon, vaikka ovat tosin ottaneetkin. Ainakin yksi asia on itsestäänselvää: Mikään ei mene elämässä useinkaan niin kuin on suunnitellut. Mutta lopputulos voi olla silti parempi kuin osasi toivoakaan ❤
    Kaikkea hyvää teille, jotka kipuilette tämän paskamaisen ongelman kanssa. Jaan voimakkaasti tunteet pelosta, epävarmuudesta, epätoivosta ja masentumisesta, kun ei tiedä, koska jälleen joutuu ottamaan letkua kylkeen ja koska elämä menee taas uusiksi. Mutta mahtavaa on silti huomata, kuinka siitä kaikesta on selvinnyt, vahvempana ja itselleen armollisempana, kuin ennen 😊 Vaikka tauti on vielä minussa, en halua antaa sille valtaa, vaan yritän nauttia kaikesta ihanasta, mitä minulla on.

    • Piia says:

      Kiitos kertomuksestasi ja onneksi elämä on kääntynyt voiton puolelle. 🙂 Minusta on kummallista, miten vähän keuhkoendometrioosista puhutaan. Multa ei tietääkseni oo koskaan otettu koepalaa, vaikka itsekin oon alusta asti epäillyt, että syy mun ilmarintoihin voisi olla hormonaalinen. Epätoivoisena hetkenä sairaalassa erehdyin googlettamaan myös LAM-taudin ja voin sanoa, että se oli virhe. Mutta ei mulla onneksi ole kuulemma sitäkään.

      Mullakin on oireillut vain oikean puolen keuhko, kuten ilmeisesti yleensä keuhkoendometrioosissa, ja minullakin ilmarinnat on olleet tosiaan yhteydessä hormonitoimintaan. Silmämääräisesti mitään endorihmastoa mun sisuskaluista ei oo kuitenkaan kuulemma löytynyt, ja siksi eivät usko, että siitä olisi kyse.

      Talkkaaminen ei ollut mullekaan mikään maailman paras kokemus. Kestin vielä sen talkkaamisen itsessään (molemmat kerrat, se tehtiin kahdesti viime sairaalareissulla), mutta kivut jälkikäteen olivat kamalat. Mun elimistö ei suhtautunut talkkiin ihan normaalisti, koska arpikudosta ei kunnolla muodostunut ja kivut talkkaamisen jälkeisinä öinä olivat niin kovat, että mm. pyörryin vessan lattialle ja sain kipushokin.

      Niin tai näin, toivottavasti mun keuhko on nyt toisen leikkauksen jälkeen niin tiukasti juntattu rintakehään, ettei siitä enää karkaa, olipa syy mikä tahansa! Toivon tervettä ja iloista tulevaisuutta sinullekin! 🙂

  • Satu says:

    Kiitos. Kirjoituksistanne. Itsellä vaiva tuli ensimmäisen kerran viime joulukuussa jolloin tehtiin dreeni hoito… vaiva uusi kolmen kk.n jälkeen lievänä, parani n. Kk.n aikana itselleen levossa. Juhannuksena kuvailtiin taas ja sielä oli uusinut, kolme kk oli pienenä . Heinäkuussa suositeltiin leikkaukseen joka olis nyt ensi maanantaina. Kolme viikkoa sitten mulla oli flunssa , jossa tuo monta kk tta lievänä vaivannut ilmarinta taas meni puoleks kasaan. Eli sairaalaan ja dreenihoito. Nyt olen ollut paremmassa kunnossa kun moneen kk.teen. Henki kulkee normaalisti. Olen niin siinä tuumassa että kun kerran nyt olen kunnossa, niin josko peruisinkin leikkauksen. Selkeetä syytä ei ole viipalekuvissa löytynyt. Olen yksin huoltaja 5 v lapselle, ja jotenki tuntuisi että nyt ei kannattaisi mennä leikkaukseen. Jospa vaiva pysyisikin tälläkertaa poissa ja tosiaan olin pitkään ” epäkunnossa “kun ilmatasku oli kesäkuusta elokuun loppuun alle puolsenttiä ennen kuin se sitten isoni puolenkeuhkon kokooon flunssassa. En tiiä miten kauheessa kunnossa leikkauksen jälkeen tuun olemaan niin… jotenkin haluisin nyt vaan elää normaalisti kun puoltehosenä höngin koko kesän… onko kellään vaiva jääny pois ilman leikkauksia . Jännittää , mietityttää.. tyhmä vaiva

    • Piia says:

      Nyt vasta huomasin tämän aiemman kirjoituksen ja pakko sanoa, että onneksi pysyit päätöksessäsi ja hoidit leikkauksen alta pois! 🙂 Leikkaus on minusta aina parempi vaihtoehto kuin odottelu. Vaikka kävisi huono tuuri eikä leikkaus estäisikään ilmarintaa jatkossa täysin, se ainakin estää keuhkon täydellisen kokoonpainumisen ja siten hengenvaarallisen paineilmarinnan syntymisen. Lapsesi kannalta ajateltuna leikkaus oli siis nimenomaan se paras ratkaisu.

  • Satu says:

    Kävin leikkauksessa. Ja nyt on vaiva hoidettu. Onneksi voitin pelkoni. Sain tosi asiallisia ja pelkoni huomioivia vastauksia osaston henkilökunnalta ja minulle tarjottiin mahdollisuus puhua myös leikkaavan kirurgin kanssa. Hän sanoi että on toiveajattelua , että vaiva pysyisi leikkaamatta kurissa. Piti uusimisprosenttia n. 95 .. nyt leikkauksesta on kolmisen kuukautta. Kipuja on vielä ja äityvät välillä koviksikin. Jälkitarkastuksessa sanottiin että kaikki on hyvin ja mitä vaan saa alkaa tekemään. Keuhko kestäisi kyllä. Uusimisprosentiksi sanottiin enää alle 5 jee. Puutumisen tunne ja nyt yltyvät kivut kuitenkin harmittaa, koska ne hiukan rajoittavat toimimista. Olisiko hermojen paranemisprosessia…kiitos keskustelusta täällä. On ollut iso apu löytää vertaistukea jostain. Hyvää vointia kaikille ✨💫

    • Piia says:

      Onnittelut rohkeasta päätöksestä ja leikkaukseen menemisestä! Kyllä se minullekin avun toi, vaikka edustinkin sitä huono-onnista viittä prosenttia, joka vielä leikkauksen jälkeen sai uuden ilmarinnan. Nyt uuden leikkauksen jälkeen on menty puolitoista vuotta ilman ongelmia, eli uusi leikkaus on tehnyt tehtävänsä.

      Hermojen parantuminen voi viedä aikaa parikin vuotta, joten ei huolta, kolme kuukautta on vielä hyvin lyhyt aika. 🙂 Mulle jäi toisen leikkauksen jäljiltä ilmeisesti vähän pysyviä hermovaurioita, mutta ne ovat lievittyneet niin paljon, ettei ne häiritse. Tavallaan kroppa oppii siihen uuteen normaaliin, että tietty osa rintakehästä on vähän kihelmöivä kosketuksessa ja oikean käsivarren sisäsyrjä on vähän kosketusherkkä. Ei ole häirinnyt eloa millään tavalla, ja usein unohdankin koko asian. 🙂

      Tsemppiä paranemisen loppumetreille! Viheliäinen vaiva, mutta onneksi on lääketiede. Itse elän, teen töitä ja harrastan hevosia kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan.

      • Outi says:

        Kirjoittelinkin jo tonne aiemman kommentin alle. Mainitsit oikean käden sisäsyrjän kivun. Olen juuri ihmetellyt miten juuri se osa ja kainalosta lähtien kipuilee vaikkei siitä ole tehty reikää… liekö jotain heijastekipua. Missä sinut leikattiin? Minut Meilahdessa.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.