Hevoset
Satula-asiat edistyvät
September 4, 2015
4

Olen avautunut satulaongelmistamme blogissa jo useaan otteeseen. Vanha satula oli vähän liian pitkä, jäi lihaskasvun myötä kapeaksi edestä eikä estesatulana muutenkaan sopinut tarpeisiimme. Itse satulassa ei ollut mitään vikaa, mutta se ei vaan sopinut meille ja jäi hyllylle odottamaan uutta elämää jonkun toisen ratsun työkaverina.

Keväällä ostin Christin karvasatulan tilapäisratkaisuksi ja sillä pärjäsimmekin yllättävän pitkään. Christissa on kuitenkin omat puutteensa: vaikka siihen saa jalustimet kiinni, niitä ei saa käyttää muuhun kuin jalan oikean asennon varmistamiseen: painoa niille ei saa laskea eli kevennys, kevyt istunta ja selkäännousu on kielletty. Se teki maastoilun vähän hankalaksi. Olen 157 cm pitkä enkä todellakaan ketterä gaselli, joka loikkaa tuosta noin vaan takaisin 147-säkäisen ponin selkään, jos on tarve vaikka talutella ponia hetki.

christ-onni

Haltioituneita ensihetkiä Christilla alkukeväästä.

Alkuviikosta kävin Satula.comin Espoon pisteessä viemässä vanhan satulan myyntivälitykseen (vink vink, poimi tästä omaksesi HdR:n mainio estesatula!). Kysyin samalla, sattuisiko liikkeessä olemaan 16-tuumaista koulusatulaa, näytin kuvan Pepen selästä ja kerroin, millainen selkä sillä on. Myyjä kaivoi esiin pari satulaa ja sanoi, että näistä voisi lähteä liikkeelle. Istuin kokeeksi jo liikkeessä molemmissa satuloissa ja etenkin toinen niistä tuntui siltä, kuin olisin tullut kotiin. Yksistään sillä oli valtava vaikutus, että istuin kerrankin omaan ahteriini passelissa satulassa. En osannut edes kuvitella, miten ison eron pienempi istuin tekee.

Ilta tallilla sujui innokkaan satulasovittelun merkeissä ja sain loistavia neuvoja ja apua tallikaverilta, valmentaja/kavioliittoneuvojaltamme ja tallinpitäjältä. He antoivat varovaisen siunauksensa, että satula, johon liikkeessä ihastuin, kannattaa ottaa pidempiaikaiseen kokeiluun. Pepen selkään hypättyäni rakastuin satulaan ihan lopullisesti. Olin lähellä hevosta ja silti penkki antoi loistavan tuen ja ohjasi istuntaa paremmaksi kuin itsestään.

pepe-satulasovitus

Paitsi minä, myös Pepe tarvitsee lyhyen satulan. Sillä on niin lyhyt selkä, että jopa 16-tuumaiset satulat ovat siinä rajalla, ettei kriittinen maksimipituus eli viimeisen kylkiluun kohta ylity. Valmentaja totesikin, että onneksi olen niin pienikokoinen, että mahdun Pepelle sopivaan satulaan. Siinä riittäisi ihmettelemistä, jos oma ahterini vaatisi isomman penkin. Pepestä tuli  kertaheitolla painonvartijani.

Kun kuvia uudesta ja vanhasta satulasta vertaa keskenään, vanha estesatula näyttää kieltämättä aika pitkältä ja paneelin raja kulkee tosi kaukana tuolla takana. Ilmeestä päätellen Pepe suhtautuu uuteen satulaansa hieman epäillen, mutta kyllä se ihan rennosti löntysteli menemään, kun menin kyytiin.

satulavertailu

Uusi satula on merkiltään Equipe Emporio Monoflap, leveydeltään MW eli medium wide. Ostopäätöksen teen todennäköisesti vasta vuokrattuani satulaa jonkin aikaa, koska pari muttaa tuossa satulassa on: sen paneelit on täytetty lateksivaahdolla, joka on villaa kovempi aines eikä muotoudu hevosen selkään, kuten villa. Kovemman paneeliaineksen vuoksi satulaa ei saa pitää hevosella ilman romaania eikä sitä voi topata. Satulassa ei ole myöskään vaihtokaarimahdollisuutta, joten jos satula jää liian pieneksi, mitään ei ole tehtävissä. Vastaavan hintaluokan satuloista mm. Henri de Riveliltä löytyisi vaihtokaarellinen, villatopattu satula, joten kauppojen kanssa ei kannata vielä hätiköidä.

Siitä on muuten vuosi, kun kirjoitin blogiini kohtalokkaat sanat “syteen tai saveen, se on oma nyt“. No, kävin sekä sydessä että savessa (oikeasti, mikä se syti edes on?), mutta niin vain selvisimme! Siitä lisää seuraavassa postauksessa, stay tuned. 🙂

About author

Piia

Piia on 35-vuotias hullu kissamummo, joka on sekaisin myös hevosista.

Lue myös nämä

/ You may check this items as well

letti

Pepen satulasaaga

Olen avautunut satulaongelmistamme blogissa jo use...

Read more
WP_20170607_18_08_15_Pro

Miksi minulla on oma hevonen?

Olen avautunut satulaongelmistamme blogissa jo use...

Read more
6

Upea kuvakavalkadi Pepestä

Olen avautunut satulaongelmistamme blogissa jo use...

Read more

There are 4 comments

  • Tiina says:

    Ei hitsi, löysin siis kohtalotoverin meistä aikuisista poniratsastajista 🙂 Itsellänikin on iso poni, mutta poni kuitenkin – ja ikää löytyy 25 vuotta. Voisin sanoa että sovitaan myös hyvin tuohon sunkin blogin kuvaukseen ”yritän opetella ratsastamaan ponillani” 😀 Tällä hetkellä meillä on samat jutut meneillään -satulaa on niin vaikea löytää lyhytselkäiselle, mutta kuitenkin pyöreärunkoiselle ponille. Jään innolla seuraamaan blogia 🙂 Vertaistuella ei ole vertaa!

    • Piia says:

      Hei, olipa mukava kuulla kohtalotoverista! Pienet hevoset ja ponit ovat kyllä parhaita, vaikka eivät aina ehkä helpoimpia. 🙂 Toissa keväänä ratsastin muutaman kerran yli 170-säkäisellä hevosella ja silloin tuntui kyllä siltä kuin olisin ollut norsun kyydissä, aivan kummallinen fiilis! Pepe alusta asti tuntunut tosi sopivankokoiselta minulle, mikä on vaikeissakin tilanteissa auttanut tietyn kotoisan fiiliksen luomisessa.

      Onnea matkaan satulanmetsästyksen kanssa ja kerrohan ihmeessä, millaiseen satulaan päädyt, kun oikea aikanaan osuu kohdalle! Lyhyt- ja kaarevaselkäisille poneille ei tosiaan ole pilvin pimein 16 tuuman satuloita tarjolla. Itse otin nyt vuokralle tuon Equipen ja se on ollut hyvä. Myös Henri de Rivelin Altair-koulusatula on kuulemma sopinut monille vastaaville poneille, niitä jälleenmyy Suomessa mm. Ratsutila Helen. Sellaista haluaisin itse vielä sovittaa ennen lopullista ostopäätöstä Equipen suhteen.

      Hinnathan noissa satuloissa ovat luokkaa “itku pääsee”, mutta tässä vaiheessa olen vaan kiitollinen siitä, että sopiva ylipäänsä löytyi.

  • Ansu says:

    Mäkin ilmoittaudun uudeksi seuraajaksi ja vertaistueksi!
    Ostin ponin kesällä, kaverin laiska “pystyynkuollut” luonne on muuttunut radikaalisti ? monet asiat jännittää ja turboahdettua on löytynyt. ponille suurin muutos on varmasti se, että nyt touhutaan ilman heppakaveria ja sekös on pelottavaa. Ja minä joudun voittamaan itseni lähes joka päivä. Yhdessä opetellaan elämään ja se on pelottavaa, haastavaa ja maailman parasta!

    • Piia says:

      Kiitos paljon kommentista! Nythän sinulla on mitä mainioin syy hankkia toinenkin poni tai vaikka aasi ponskisi kaveriksi, niin eiköhän se siitä taas rauhoitu! 🙂

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.