Hevoset
Pöllöenergiaa?
October 15, 2017
0

Kun ostin Pepen, silloisen tallin ratsastuksenopettaja varoitti, että Pepe kerää helposti pöllöenergiaa. Itse tulkitsin pöllöenergian lähinnä kokovartalojännitykseksi ja luottamuspulaksi ihmistä kohtaan, mikä aiheutti hallitsemattomat sinkoilut. Pepellä kestää kauan tottua uusiin ihmisiin ja kun omistaja vaihtui, jännitys purkautui sinkoiluina. Nyt kolmen vuoden jälkeen olen joutunut myöntämään, että jossain tapauksissa singahtelu voi olla myös ylimääräistä energiaa.

Pääkaupunkiseudulla on satanut kaatamalla vettä viimeiset pari viikkoa. Hevoset ovat seisoneet heinäpaalin äärellä tai katoksen alla päivät ja karsinassa yöt.  Pepen omaehtoinen liikkuminen on siis ollut aika vähäistä. Kun se on päässyt kentälle tai maneesiin ja jäykät lihakset on jumpattu liikkeelle, vauhti on alkanut kiinnostaa vähän liikaakin (myös ratsuttajan alla).

Eihän se sinänsä haittaa, että menohaluja on. Ikävää on Pepen tapa ryöstää tilanteesta pois, kun se herää kunnolla eikä vaadittu tehtävä satu juuri sillä hetkellä miellyttämään. Sama tapahtuu niin selästä kuin maasta, varusteiden kanssa ja ilman. Tällä viikolla taisin oivaltaa Pepeä juoksuttaessani, mistä on kysymys: tietyissä tilanteissa ryöstäminen on vain opittu tapa karata pois ratsastajan avuilta. Ylimääräinen energia ruokkii reaktion voimakkuutta ja antaa siihen lisäkimmoketta.

Pepen pyrähdyspyramidi

Pepen kanssa on helppo olla sen omalla mukavuusalueella, jota voisin kuvailla vihreäksi alueeksi. Vihreällä aluella Pepe ei kohtaa mitään uutta tai jännittävää. Voin ratsastella hidasta, etupainoista käyntiä pitkin ohjin ja tössötellä alitempoista ravia, niin ettei Pepe ole kunnolla kuulolla tai avuillani.

Toisaalta vihreällä alueella voi tehdä myös niitä parhaita asioita: kun Pepe on aidosti kontrollissa, se tekee hommia tasaisen tyytyväisenä ja sulkee korvansa kaikelta ulkopuoliselta. Se keskittyy ratsastajaansa ja tuntuu lukevan ajatuksia. Yleensä kuulolla oleminen vihreällä alueella edellyttää ensin keltaisella käymistä, koska siellä neuvotellaan, kumpi on kontrollissa.

Keltaisella alueella Pepelle opetetaan jotain uutta, siltä vaaditaan kontrollin luovuttamista ratsastajalle tai se joutuu toimimaan sille epämiellyttävissä olosuhteissa. Jos keltaisella alueella tapahtuu jotain yllättävää tai Pepe saa esimerkiksi kaksi ärsykettä yhtä aikaa eri suunnista (esim. pohjeapu ja räsähdys metsässä), se singahtaa punaiselle alueelle. Tällä viikolla keltainen alue on ollut aika pieni ja matka punaiselle hyvin lyhyt.

Punainen alue on yhtä kuin pakoreaktio. Kutsumme tätä myös järkytysryntäykseksi. Silloin Pepe singahtaa ja ryöstää lyhyen matkaa. Nykyisin se palaa nopeasti takaisin vähintään keltaiselle alueelle, minkä jälkeen työskentelyä (tai vaikka maastolenkkiä) voi jatkaa normaalisti. Usein punaisella alueella käyminen voi olla silkka säikähdyksestä johtuva reaktio, mutta ei aina. Se on myös tapa paeta kontrollista.

Vihreällä alueella on turvallista ratsastaa ilman satulaa ja kuolaimia. Kyllä,tämä on kaikin puolin ihan hirveän huono kuva. 🙂

Kumpi päättää, Pepe vai minä?

Olen Pepelle tärkeä ystävä ja Se Kiva Ihminen. On helppoa olla kiva, kun mitään ei uskalla vaatia. Olen rapsutellut kainaloita, suostunut alitempoiseen menoon ja hyväksynyt mukisematta, että maastossa mennään edellä kulkevien hevosten eikä minun ehdoillani. Ja hei, sehän on maailman paras hevonen, koska se ei tapa minua, vaikka ratsastan sillä kaikissa askellajeissa (minkä pitäisi olla näin järjellä ajateltuna peruslähtökohta kaikille ratsukoulutetuille, terveille hevosille).

Kun ratsastuspelkoni alkoi hälvetä, aloin pikkuhiljaa myös vaatia: reippautta, kuuliaisuutta, keskittymistä. En vaadi vain omaksi ilokseni vaan myös siksi, että vanhenevan hevosen pitää jumpata eikä laahustella pysyäkseen vetreänä. Emme myöskään voi maastoilla turvallisesti, jos Pepe on omassa kuplassaan ja minä omassani. Ratsastuksenopettajan loputtomat “reippaammin eteen” -komennot ovat menneet jakeluun ja olen löytänyt tuntuman pitkän lörppäohjakauden jälkeen. Pepe on pyöristynyt käynnissä ja ravissa, ihan pieniä hetkiä laukassakin. Olemme olleet paljon keltaisella alueella, mistä olemme päässeet pyramidin oikeanpuoleiselle vihreälle alueelle.

Kesäisin laidunkooman aikaan Pepeä on helppo työstää keltaisella alueella, koska se ei yksinkertaisesti viitsi ruveta riekkumaan. Nyt se pyrähtää hyvinkin reippaasti alta pois, kun kokee, että tilanne ei miellytä. Tiistaina sain tunnilla kokea pitkästä aikaa perinteisen järkytysryntäyksen selästä, kun Pepe karkasi altani maneesissa (keli oli kyllä karmea ja sade piiskasi maneesin kattoa mielettömällä voimalla). Selvisin säikähdyksellä ja roikuin apinana selässä putomatta. Pystyin jopa jatkamaan harjoituksia tapahtuneen jälkeen.

Tässä ollaan keltaisella.

Seuraavana päivänä ratsuttaja raportoi, että Pepe oli kulkenut tosi kivasti, mutta jarrut olivat vähän hukassa. Loppuviikko menikin sitten alitempoisella vihreällä mukavuusalueella pysytellen. Lauantaina päätin juoksuttaa Pepeä maneesisssa ja herätellä sen siihen pisteeseen, että voin toistaa tiistain tunnin reaktion maastakäsin tarkkaillakseni sitä objektiivisesti sivusta.

En heittäytynyt julmaksi piiskanatsiksi,  mutta vaadin perusasioita. En antanut sen laahustella perässäni, kiilata liian lähelle tai pysähdellä. Kun Pepe alkoi olla hereillä ja ravasi reippaasti, osasin jo melkein odottaa räjähdystä. Ja sellainen pienimuotoinen sieltä sitten tulikin, kun pyysin Pepeä nostamaan ravin lyhyen käyntisiirtymän jälkeen eikä selvästi olisi viitsinyt. Pepe ryntäsi pukkilaukan kautta pois tilanteesta ja näin sen naamasta, ettei säikähtänyt mitään, kunhan mulkaisi ja lähti.

Nostin uudestaan ravin samaan kierrokseen ja siitä aika nopeasti laukan. Pepe lähti laukkaan kuin tykin suusta ja spurttasi pari kierrosta maneesia ympäri täyttä vauhtia. Edelleenkään se ei ollut säikähtänyt (hätäkakka paljastaa aina viimeistään todelliset järkytykset), mutta halusi purkaa paineita. Kun se rauhottui rauhallisempaan laukkaan, pyysin Pepeä asettumaan, nostamaan sisälapaansa ja ottamaan takajalkaa alleen laukassa. Tein laukka-ravi -siirtymiä ääniavuin ja Pepe oli kivasti kuulolla. Harjoituksen päätteeksi kävelimme pitkät, rennot loppukäynnit ja Pepe oli raukean, rennon tyytyväinen. Vaikutti siltä kuin sumuverho sen päässä olisi hälventynyt ja se olisi taas palannut tälle planeetalle. Väkisin sitä todistaessa tuli mieleen sana pöllöenergia.

Olen lukenut jostain, että difficult horses will either break you or make you. Minusta tuntuu, että olen oppinut Pepen kanssa niin paljon hevosista, että olen varmasti tuolla “make you” -puolella. Välillä tosin kaipaisin sitä tunnetta, ettei tarvitsisi ollaan niin perhanan varuillaan koko ajan. Taitaa olla taas lainaratsun aika.

Pääkuva: Mari Jokelainen (Suunnistuskisat kotitallillamme 1.10.)

About author

Piia

Piia on 35-vuotias hullu kissamummo, joka on sekaisin myös hevosista.

Lue myös nämä

/ You may check this items as well

letti

Pepen satulasaaga

Kun ostin Pepen, silloisen tallin ratsastuksenopet...

Read more
WP_20170607_18_08_15_Pro

Miksi minulla on oma hevonen?

Kun ostin Pepen, silloisen tallin ratsastuksenopet...

Read more
6

Upea kuvakavalkadi Pepestä

Kun ostin Pepen, silloisen tallin ratsastuksenopet...

Read more

There are 0 comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.