Hevoset
Oman ratsastuksen videointi kannattaa
May 18, 2017
2

Kuva kertoo totuuden. Ilmeestä päätellen minä ylitän vuoria, Pepe puomeja.

Vuosia sitten osallistuin Nuuksion ratsastuskoulussa parin päivän mittaiselle istuntakurssille. Niihin aikoihin ratsastuksen kuvaaminen oli harvinaista herkkua, mutta kyseisen kurssin antiin videointi sisältyi. Kurssin vetäjä kuvasi päivällä ratsastustamme ja illalla kokoonnuimme satulahuoneeseen katsomaan, miltä ratsastus näytti. Minulla oli kauhea ramppikuume. Kiemurtelin tuolilla vaikeana koko sen ajan, kun odotin oman videoni esittämistä. Olin varma, että näytän holtittomalta perunasäkiltä, joka herättää muissa kurssilaisissa lähinnä huvituksensekaista sääliä.

Suureksi yllätyksekseni sain yhden päivän positiivisimmista palautteista: istuntani ja kevennykseni oli kuulemma hyvä, selkä suora ja kaikki ihan hyvin. Kipitin kurssin jälkeen innoissani kotiin ja kerroin silmät loistaen avomiehelleni, että näytin videolla ihan oikealta ratsastajalta! Sen jälkeen olen suhtautunut oman ratsastuksen videointiin positiivisesti, vaikka tilaisuuksia kuvaamiseen on tullut aika harvoin.

Pepellä ratsastamisesta minulla on nyt peräti kaksi videopätkää. Toisessa ravailen ja tämän viikon valmennustunnilla kuvatussa pätkässä nostan laukan estekentällä (=uusi aluevaltauksemme ratsain). Vaikka etenkään tuo laukannostovideo ei hivele silmiä istuntani puolesta, olen silti tosi iloinen, että se tuli kuvattua. Opettavaisinta videoissa on ollut Pepen näkeminen.

Pepe osaa ajoittain olla sen verran säikky, että olen edelleen liian varovainen sen selässä. Jos Pepe vähän nostaa päätään ja katselee metsään, minä varaudun rivakkaan lähtöön. Varovaisuus on läsnä siitäkin huolimatta, ettei Pepe ole singahdellut allani enää aikoihin ja tuntuu pitävän minua selässään kuin kukkaa kämmenellä. Videoilta onkin hauska huomata, että näytämme ihan päinvastaiselta ratsukolta kuin millaiseksi meidät kuvittelen. Räjähtävän ponin ja ohjiin takertuvan ratsastajan sijaan videoilla näkyy vähän laiskanpulskea ja alitempoinen ratsukko.

Olen alvariinsa huolissani myös siitä, että aiheutan ratsastuksellani tai varustevalinnoillani Pepelle tarpeetonta kärsimystä. Videokuva paljastaa, että kärsimyksen sijaan Pepehän on ihan tyytyväinen. Jokaisen hevosenomistajan Happy athlete -tavoitteesta näyttäisi siis toteutuvan ainakin se happy-osuus. Eikös happy couch potatoes ole ihan hyvä alku?

Nämä kaksi videota nähtyäni ymmärrän kristallinkirkkaasti, miksi opettajamme patistaa meitä liikkumaan reippaammin. Vaikka selkään ajatus tuntuu hurjalta, sivusta katsottuna meno on varsin maltillista. Huomasin myös, että oma kroppa todellakin valehtelee: asento, mikä itsestä tuntuu vain pieneltä etukenolta, on oikeasti ihan kunnon etukenokönötys. Video on rehellisyydessään armoton, mutta myös tehokas opettaja.

Paasikiven sanoin “Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Mikään ei anna yhtä rehellistä kuvaa omasta ratsastuksesta kuin sen katsominen videolta. Vaikka katseleminen tekisi vähän kipeää, se kannattaa aina. Eikä sitä tiedä, vaikka joskus pääsisi taas hihkaisemaan, että hei, minähän näytän ihan oikealta ratsastajalta!

Kuva: Mari Jokelainen

About author

Piia

Piia on 35-vuotias hullu kissamummo, joka on sekaisin myös hevosista.

Lue myös nämä

/ You may check this items as well

rubikin-kuutio

Rubikin kuutio

Kuva kertoo totuuden. Ilmeestä päätellen minä ...

Read more
pepe-20-v

Jos Pepe olisi ihminen

Kuva kertoo totuuden. Ilmeestä päätellen minä ...

Read more

Vaihtelevaa menestystä ponin kanssa

Kuva kertoo totuuden. Ilmeestä päätellen minä ...

Read more

There are 2 comments

  • Hallitulta ja hyvältä näyttää teidän meno! 🙂 Mäkin sain joskus videotallenteen omasta ratsastuskoulutunnista ja havaitsin tuon saman vauhtiharhan. Kuvittelin, että menin pollen kanssa oikein reipasta ravia, mutta totuus valkeni videolta, kun jopa hepoista ymmärtämätön äitini kysyi viattomasti, että oliko mulla laiskempi heppa kuin muilla! 😀

    • Piia says:

      Kiitos kommentista! Hallittavuus tässä oikeastaan onkin se juttu, mitä on kovasti viimeiset pari vuotta haettu ja tuntuu ihan uskomattomalta todeta, että lopulta se on onnistunut! 🙂 Nyt kun vauhtiharha tuli korjattua, uskaltauduin viikonloppuna nostamaan ekat laukat myös maastossa sitten ihan alkuaikojen. Hyvin meni, poni tykkäs ja minä myös!

      Heh, tuo sun äidin kommentti kuulostaa yhtä lohduttavalta kuin mun poikaystävän kommentti nähtyään mut vuosia sitten ratsastustunnilla silloisen tuntiponin selässä. “Miten kaikki muut näytti jotenkin niin uljailta isojen hevosten selässä, kun sulla oli sellainen… pöti?”. Ja niinhän se oli, siellä oli monta ihan normaalikokoista ratsukkoa ja yksi kääpiöratsukko.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.