Kissat
Olen hullu kissamummo
March 15, 2017
0

Avomieheni ottama kuva. Yritä nyt olla menettämättä sydäntäsi tämmöiselle.

Niin paljon kuin jaksankin vouhottaa hevosista, nyt on paljastettava yksi synkkä salaisuus: jos saisin valita vain yhden eläinlajin, jonka kanssa elellä loppuelämäni, valitsisin kissat. Siinä, missä yhteiselo hevosten kanssa on (ja tulee varmaan aina olemaan) jatkuvaa opettelua ja nöyrtymistä, kissojen kanssa elämä on aina ollut hyvin mutkatonta ja luontevaa. Kissat ovat minulle kuin happi: niin normaali osa elämää, ettei niitä aina tule edes ajateltua, mutta ajatus kissattomasta kodista on mahdoton. Kissoja on kautta aikain tupsahdellut elämääni, vaikken olisi edes etsinyt niitä, kesyinä ja villeinä versioina.

Aina välillä näiden mainioiden villahousujen joukosta erottuu muutama yyberystävä, joista tulee sydänystäviä ja sielunkumppaneita. Näitä kissoja on elämässäni ollut muutama ja Poika on kiistatta yksi!

Poika ei lähtökohtaisesti ole yhtään minuntyyppiseni lemmikki. Se ei ole erityisen kiltti eikä nöyrä, itseluottamusta sillä piisaa kokonaisen kylän tarpeisiin ja se on kooltaan aivan valtava. Se on ihan päinvastainen kuin tyypilliset eläinvalintani eli arat, kiltit ja pienet reppanat.

Jokin vaan klikkasi saman tien, kun kohtasimme Pojan kanssa kaksi vuotta sitten. Se tuntui heti omalta ja Poikakin piti minusta. Yhteiselo Pojan kanssa on suurimmaksi osaksi hulvattoman hauskaa. Nauran monta kertaa päivässä katketakseni sen toilailuille. Suurin piirtein yhtä monta kertaa päivässä sydämeni menee aivan sykkyrälle, kun se on niin söpö.

Poika on juuri sellainen lemmikki, josta keittiöpsykologit helposti vetäisivät johtopäätöksen, että tässä on Piialle nyt löytynyt lapsen korvike. Itse epäilen, että tokkopa osaisin edes välittää näin paljon ihmislapsesta.

Lenkille lähdössä.

Meillä on taipumus villitä toisiamme. Kun avomieheni on kissojen kanssa yksin kotona, kissat ovat kuulemma ihan rauhallisia, syövät ja nukkuvat. Kun tulen kotiin, Poika loikkii pitkin seiniä, rapukävelee pää vinossa häntä tötteröllä ja tekee kahden metrin loikkia ilmaan. Minä taas juoksen pitkin asuntoa, nakkelen hiirileluja ympäriinsä ja leikin Pojan kanssa kuurupiiloa. Henkinen ikämme on leikki-ikäisten lasten tasolla. Mörkö tuijottaa yleensä silmät pyöreinä sivummalla (kuten myös avomieheni) ja odottaa, että rauhoitumme.

Hevosharrastukseni jättää välillä varjoonsa sen tosiseikan, että olen täysin toivoton kissamummo, jolla on läpikotaisin hemmotellut kissat. Olen juuri se ihminen, jonka kotona ei-kissaihmiset eivät viihdy. Joka paikassa on kissankarvoja, kissat pomppivat pitkin pöytiä ja yövieraille joudumme pahoittelemaan, ettemme valitettavasti voi taata katkottomia yöunia. Herään aamuisin Pojan kanssa yhdessä, touhuamme päivän mittaan sitä sun tätä ja menemme illalla yhtä aikaa nukkumaan. Ja se on mahtavaa!

Jos välillä tuntuu siltä, että mieleeni mahtuu pelkkiä hevosia, älkää huoliko: olen vähintään yhtä sekaisin kissoista.

Jep, sekaisin on. T: Mörkö

 

 

About author

Piia

Piia on 35-vuotias hullu kissamummo, joka on sekaisin myös hevosista.

Lue myös nämä

/ You may check this items as well

ottaisinko-rescue-kissan

Hankkisinko rescue-kissan?

Read more
mörkö-laihdutuskuurilla

Rakas, sinusta on tullut pullukka!

Read more
WP_20170620_18_50_05_Rich

Pojan kanssa seikkailemassa

Read more

There are 0 comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.