Yleistä
Liivate, kutsumaton vieras kasvisruokailijan lautasella
September 11, 2013
0

liivate

Mistä on liivatelehdet tehty? Sian luista, nahoista, vasikoiden vatsoista. Niistä on pienet liivatteet tehty.

Mitä yhteistä on Creme Bonjour -juustolla, lauantaipussilla ja kipulääkkeillä? Se yksi pieni ainesosa tietenkin -liivate. Kun viime vuonna muutin elämäntapojani eettisempään suuntaan, päätin tiputtaa liivatteen pois ruokavaliostani. Olen ollut pescovegetaristi jo 14 vuotta, joten liivate ruokavaliossa alkoi tuntua väärältä.

Liivate eli gelatiini on proteiinista koostuva ruoka–aine, jota valmistetaan yleensä sian nahasta tai sian tai naudan luista, suolista ja jänteistä pitkään keittämällä. Sillä saadaan luotua hyytelömäinen rakenne ruokiin ja herkkuihin. Karkit ja vanukkaat sisältävät sitä lähes poikkeuksetta, mutta ainetta ujutetaan mukaan moneen muuhunkin yllättävään paikkaan: jogurtit, tietyt tuorejuustot ja jopa suklaapatukat voivat sisältää tätä teurasjätteestä valmistettua herkkua. Liivate on tuttu juttu myös lääketeollisuudessa, mikäpä muu aine pitäisi lääkekapselit niin näpsäkästi koossa.

Jos haluat viedä kasvissyöntisi seuraavalle tasolle ja  tiputtaa liivatteen pois, tässä muutama aikaa ja hermoja säästävä niksi:

  1. Karkeista ainakin salmiakit ja monet suklaat ovat vapaita liivatteista. Eläinoikeusfoorumilta löydät kattavan listan vaihtoehdoista.
  2. Monissa irtokarkkipisteissä mainitaan erikseen, jos karkki ei sisällä liivatetta (esim. Karkkitori)
  3. Tarkista tuorejuustot! Valion Viola ei sisällä liivatetta, Creme Bonjour sisältää.
  4. Kun luet tuoteselostuksia, muista, että gelatiini on yhtä kuin liivate.
  5. Ole tarkkana ravintoloissa ja kahviloissa. Jos jälkiruoka on hyytelömäinen ja kiiltäväpintainen, se on yleensä liivatteella kyllästetty.
  6. Amerikkalainen juustokakku ei sisällä liivatetta, perinteinen on hyydytetty nimenomaan sillä.
  7. Vaivaako laktoosi-intoleranssi? Monissa laktoosilääkkeissä on liivatekuori, Lactanonissa ei.
  8. Jos kyse on terveydestäsi, älä tee elämääsi tarpeettoman vaikeaksi! Kun toinen keuhkoni oli poissa pelistä ilmarinnan vuoksi, ei tullut mieleenkään kieltäytyä lääkkeistä, vaikka niissä oli liivatekuori.

Maailmassa on varmasti suurempiakin murheita kuin se, onko ruoassa liivatetta vai ei, mutta minulla on ainakin mukavampi olo nahoissani, kun sanouduin aineesta irti ainakin “hupikäytön” eli herkkujen ja ruokien osalta. Mitä enemmän liivatetta ja sen koostumusta miettii, sitä epämiellyttävämmältä aineelta se alkaa muutenkin tuntua. Enää en söisi liivatepitoisia herkkuja mielelläni, vaikkei minulla olisi mikään sortin eettisiä perusteita kieltäytyä.

About author

Piia

Piia on 35-vuotias hullu kissamummo, joka on sekaisin myös hevosista.

Lue myös nämä

/ You may check this items as well

puskutraktori

Hukkasin henkisen Niclas Aromaani

Mistä on liivatelehdet tehty? Sian luista, nahois...

Read more
Kuva: http://science-all.com/wallpapers/time-wallpaper.html

Miten saan aikani riittämään?

Mistä on liivatelehdet tehty? Sian luista, nahois...

Read more
tassuttelua-logo-2015

Pieniä uudistuksia blogissa

Mistä on liivatelehdet tehty? Sian luista, nahois...

Read more

There are 0 comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.