Kissat
Esittelyssä Mörkö
April 3, 2014
2

morko-paakuva

Mörkö

Rotu: maatiainen

Lempinimet: Mörre, Mörtikäinen, Mörtsi

Sukupuoli: naaras

Syntynyt: 2008

Lempipuuha: sylissä kölliminen, temppukoulu, iPad-pelailu ja ullakkokierrokset

Lempiruoka: äärimmäisen kaikkiruokainen

Parasta: älykäs ja luultavasti maailman lempein kissa

Ikävintä: pelkää vieraita ihmisiä, mikä vaikeuttaa ulkoilua

Mörkö liittyi perheeseemme kuutisen vuotta sitten, koska halusin Idalle lajitoverin pitkien työpäivien piristykseksi. Se, että meille tuli juuri Mörkö, oli kuitenkin pienestä kiinni ja sinnikkään pikkusiskoni ansiota.

Mörren rankka alkutaival

Juttelimme avomieheni kanssa paljon kissoista Idan kotiutumisen jälkeen. Mieheni paljasti, että on aina halunnut pikimustan kissan. Pari päivää keskustelun jälkeen kännykkäni pirisi ja äitini avautui puhelimessa, että jostain on tupsahtanut pihaan villikissa arkoine pentuineen. “Tuolla ne takapihalla loikkivat, yksi niistä on ihan pikimusta. Mitä noille nyt oikein tekisi, nehän on ihan villejäkin”, äitini harmitteli. Innostuin saman tien ja pyysin vanhempani ottamaan mustan pennun kiinni, järjestäisimme sen sitten jollain tavalla Helsinkiin.

Olen kotoisin maaseudulta, jossa navettakissakulttuuri ja kissapopulaatioiden liikakasvu ovat ongelma. Kotimme vuosikymmeniä autiona ollut navetta houkuttelee toisinaan navettakissoja ahtaaksi jääneiltä reviireiltä uusiin maisemiin. Reppanoille ei uutta kotia aina löydy, vaan joskus armollisinta on viedä ne lopetattavaksi -pakkasessa palelevat villikissat ovat surkeaa katseltavaa. Vanhempani ottivat tämänkin kissapesueen kiinni, mutta unohtivat, että olin varannut mustan pennun. Isäni nosti sen rukkaset kourassa koppaan, joka oli matkalla paikalliselle rankkurille.

Onneksi pikkusiskoni ehti hätiin. Hän muistutti vanhempiamme, että musta tyyppi  on luvattu minulle. Mörkö pääsi marraskuisista pakkasista rankkurikopan kautta sisätiloihin odottamaan matkaa Helsinkiin. Yhdessä kotia odottavan velipoikansa kanssa Mörkö murisi komerossa, puri ruokkivaa kättä ja melusi yöt viikon ajan. Sitten siskoni matkusti kissan kanssa Pohjanmaalta Helsinkiin julkisilla.

Ensimmäiset viikot sisäkissana

Kun kohtasin Mörren ensimmäistä kertaa, se murisi minulle vihreät rähmät silmistä valuen, sylkäisi ja hyökkäsi päin kantokopan ovea. Mietin, että tässäpä haastetta. Ajattelin kuitenkin optimistisesti, ettei haittaa, vaikkei kissasta ihmisten ylin ystävä tulisikaan, kunhan tulisi juttuun Idan kanssa, Idan seuraksi se oli kuitenkin hankittu. Päästin Mörren makuuhuoneeseen, jossa se majoittui sängyn alle päiväkausiksi. Arvaatte varmaan, mistä Mörkö-nimi tuli.

Vaikka Mörkö oli sydänjuuriaan myöten järkyttynyt, ruoka onneksi maistui. Öisin se maukui, piti kummallista korisevaa kurkkuääntä ja yritti paeta ikkunasta. Päivisin se mökötti sängyn alla. Avomieheni ja minä istuskelimme makuuhuoneessa tuntikausia, juttelimme ja taisin muutamat laulutkin luikauttaa. Koska  melskaavan kissan kanssa oli vaikea nukkua, meistä toinen nukkui olohuoneen sohvalla ja toinen päivysti makuuhuoneessa.

Mörkö on joskus ollut näin pieni ja arka lymyilijä.

Öisin Mörkö oli rohkeampi kuin päivisin. Parina yönä omalla makkarivuorollani heräsin siihen, että se tuijotti minua keltavihreillä silmillään parinkymmenen sentin päästä. Säikähdin ja olin varma, että se syö minut, mutta päätin silti olla hiljaa ja liikkumatta. Kun räpäytin silmiäni, Mörkö luikki takaisin sängyn alle piiloon.

Villikissasta kotikissaksi

Pikkuhiljaa Mörren uteliaisuus kasvoi ja Idaan tutustuminen auttoi sitä tulemaan ulos kuorestaan. Mitä Ida teki edellä, sen Mörkö uskalsi perässä. Mörren reviiri laajeni sängyn alta koko makuuhuoneeseen ja muuhun kämppään. Meistä ihmisistä se kiinnostui alkujärkytyksensä jälkeen koko ajan enemmän. Se tuijotti meitä arvioiden ja tuli joka päivä vähän lähemmäksi.

Mörkö kuntoutui viikkojen kuluessa takkuisesta pallomahasta solakaksi ja kiiltäväksi pikkukissaksi. Vanhempani olivat antaneet sille Mirrix-matokuurin, mutta se tarvitsi vielä pari tujua Axilur-kuuria päälle, ennen kuin koko matokanta katosi. Parissa viikossa loppui myös kurkkuääni ja silmien rähmiminen. Olinkin jo huolissani googletellut, saako pk-seudulla eläinlääkäriä kotikäynnille ollenkaan, koska en halunnut järkyttää villiä kissaystävääni.

Pikku-Mörkö jo vähän paremmalla tuulella alkujärkytyksestä selvittyään.

Noin kuukauden kuluttua Mörkö lepäsi vatsani päällä ja kosketin sitä ensimmäistä kertaa. Silitin sitä kevyesti oikeasta etutassusta. Mörkö vaikutti tyytyväiseltä.Seuraavana päivänä sain tassun lisäksi kosketella myös poskia ja niskaa ja edetä siitä silittämiseen. Kun Mörkö oppi, että silittäminen on kivaa, seuraava askel oli nostella sitä vähän kerrallaan. Pian kävi ilmi, ettei Mörren hellyydenkipeydellä ollut rajoja ollenkaan. Mitä enemmän sitä silitti, rapsutti ja piteli sylissä, sitä onnellisempi se oli.

morko-ja-topi

Avomieheni syli on melkein alusta asti ollut Mörren lempipaikka.

Matka villikissasta kotikissaksi eteni alkukankeuden jälkeen vauhdikkaasti. Mörkö suhtautui kaikkeen uuteen mörkömäisellä vakavuudella, mutta luottavaisin mielin. Se ei enää pitänyt meitä ollenkaan pahoina tyyppeinä.

Kotikissasta melkein kotikoiraksi

Koska Mörkö on viettänyt ensimmäiset elinkuukautensa ilman ihmisen apua, se on hyvin omatoiminen  ja aktiivinen. Mörkö ei leiki leluilla, kuten Ida, vaan teurastaa ne, kuten aiemmassa elämässä ruokansa. Ensimmäisten sisäkissakuukausien jälkeen Mörkö pitkästyi  ja tappoi aikaansa runtelemalla muun muassa kitaratelineiden pehmusteita. Kun muutimme Kirkkonummelle, opetin Mörrelle valjaissa kulkemisen salat, mistä se kovasti piristyi.

Ulkoilu oli Mörtikäiselle mieluinen juttu alusta asti. Ainoa ongelma oli se, että Mörkö pelkäsi – ja pelkää edelleen – vieraita ihmisiä. Lenkit piti ajoittaa myöhäiseen iltaan, koska jos vieras tyyppi käveli ohi, Mörkö pakeni takaisin sisälle. Siitä huolimatta ulkoilimme kesäaikaan lähes joka päivä pieniä pätkiä.


Mörkö iltakävelyllä Kirkkonummella.

Kotikissana Mörkö osaa olla välillä vaativa ja ilmaisee tahtonsa suoraan. Kun sillä on tylsää, se tekee sen selväksi. Silloin ei auta muu kuin kaivautua sohvan pohjalta ja rakennella agilityrata, lähteä ullakkokierrokselle, antaa iPad pelattavaksi tai opetella uusia temppuja. Silittäminen ja läheisyys on Mörrelle myös äärimmäisen tärkeää. Yleensä se hyppää rinnan päälle, kun katson televisiota, ja nuuhkii huolellisesti ripseni, nenänpääni ja suupieleni. Sen jälkeen se kellahtaa kyljelleen ja odottaa rapsutuksia. Onneksi avomieheni jaksaa silittää Mörköä loputtomiin, koska minulta loppuu joskus maltti.

Kissojen ja kissaihmisten paras kaveri

Kun pari vuotta sitten otimme tilapäiseen hoitoon kotia etsivän Valtterin, näimme Mörrestä aivan uuden puolen: se on  loistava terapiakissa muille kissoille. Kun Mörkö näki pelosta murisevan Valtterin omalla reviirillään, se vastasi katseeseen lempeästi ja heittäytyi kyljelleen lepäämään osoittaakseen, että kaikki on hyvin eikä se ole uhka. Mörkö nuuhki, millaista ruokaa Valtterille on tarjolla, mutta maistoi vain pari palaa eikä koskenut loppuihin. Se jäi rauhassa katselemaan Valtterin eleitä ja liikkeitä eikä yrittänyt tulla liian aktiivisesti tykö. Se, että omalla reviirillä oli vieras kollikissa, ei ollut Mörrelle minkään sortin ongelma. Sama toistui toisen sijoituskissamme, Pirpanan, kohdalla.

morko-ja-pirpana

Mörkö ja sijoituskissa Pirpana tutustuvat Kirkkonummen naapurustoon v. 2012.

Mörkö on vuosien varrella saanut uusia ystäviä myös perheen ja kaveripiirimme parista. Vaikka se pelkää tuntemattomia ihmisiä, se toisaalta oppii nopeasti tunnistamaan tutut ja turvalliset tyypit. Erityisen mieltynyt Mörkö on minun ja avomieheni sisaruksiin. Kun esimerkiksi avomieheni isosisko tulee kylään, Mörkö seuraa häntä kuin hai laivaa ja hakeutuu syliin, aina kun se on mahdollista.

Yli viisi vuotta on kulunut ja Mörkö on osoittautunut aivan ylivoimaiseksi kissaksi. Se ei aikoinaan saanut itse valita, että siitä tulee helsinkiläinen sisäkissa. Sen jälkeen se on kuitenkin päättänyt luottaa meihin ja kulkea rinnallamme ihan kirjaimellisesti. Ullakkovisiiteillä ja rappukäytävässä Mörkö pysyttelee lähellä ilman valjaitakin ja juoksee heti luokse, jos kutsun sitä jostain kauempaa. Myös ulkona Mörköä kiinnostaa yleensä enemmän se, mihin voisimme yhdessä mennä, kuin ne kaikki mahdolliset ilmansuunnat, joihin se voisi vapaasti kirmata ihan yksinään.

Tuntuisi väärältä sanoa, että Mörkö on meidän kissamme, koska se on persoona, jota ei omista kukaan. Pikemminkin Mörkö on nelijalkainen ystävämme, jonka kanssa voimme ihmetellä nurmikossa vilistäviä hämähäkkejä ja palata sen jälkeen sohvan pohjalle köllimään, lämmöstä ja seurasta nauttien. Luotettavampaa ja uskollisempaa ystävää saa hakea!

morko-ja-ida

Lopuksi Ida ja Mörkö kiittävät lukijoita innostuksesta lukea pitkäksi venähtäneet esittelytekstit!

About author

Piia

Piia on 35-vuotias hullu kissamummo, joka on sekaisin myös hevosista.

Lue myös nämä

/ You may check this items as well

Eläinystäväni

Kissaihmisen tärppejä Eläinystäväni-messuille

Mörkö Rotu: maatiainen Lempinimet: Mörre, Mört...

Read more

Ääniraidallinen video vintiltä

Mörkö Rotu: maatiainen Lempinimet: Mörre, Mört...

Read more
poika-nukkuu

Laiha Poika on pian pelkkä Poika

Mörkö Rotu: maatiainen Lempinimet: Mörre, Mört...

Read more

There are 2 comments

  • Jenni says:

    Teillä on sitten kyllä ihanan persoonalliset kissat! 😀 Näitä profiileita on kiva lukea 🙂

    • Piia says:

      Mukava kuulla, että olet tykännyt lukea näitä! Kyllähän nuo melkoisia persoonia ovat ja tuoneet kovasti iloa elämään. En osaa enää edes kuvitella elämää ilman Idaa ja Mörköä.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.