Eläinystävät Yleistä
Eläinharrastajan ympäristöahdistus
April 10, 2018
0

Katsoin eilen Ystäväni hevonen -blogista tutun Ronja Salmen uutta ohjelmaa “Mitä mietit, Ronja Salmi?”. Aiheena oli maailmanloppu, joka palautti vanhan kunnon ympäristöahdistuksen mieleeni. Olen potenut jonkinasteista maailmantuskaa jo teini-iästä lähtien ja hetkeksi se pääsi taas valloilleen.

En haluaisi satuttaa tai tuhota elämää ympärilläni pelkällä olemassaolollani. Välillisesti aiheutan kuitenkin väistämättä tuhoa eläessäni osana länsimaista yhteiskuntaa. Tarvitsemani vaatteet ja tavarat eivät voi aina olla 100% ekologisia lähiluomutuotteita tai käytettyjä. Ajelen bensa-autolla, joka tupruttaa pakokaasuja ilmakehään. Tarvitsen lääkkeitä, jotka on taatusti testattu eläinkokeilla ja joiden ainesosat päätyvät mutkien kautta esimerkiksi juomaveteen. Olen ihminen, maapallon vihulainen.

Ympäristöahdistusta voi toki helpottaa monilla valinnoilla. En syö punaista lihaa enkä kanaa ja viime aikoina olen tutustunut vegaanisiin maitotuotevalmisteisiin. Myös avomieheni on jättänyt ruokavaliostaan punaisen lihan pois. Kananmunat ostamme luomuina, koska luomukanoilla on mukavimmat oltavat, ja kosmetiikkani on jo vuosia ollut eläinkokeetonta.

Asumme kerrostalossa, kuljemme työmatkat julkisilla ja käytämme taloyhtiön yhteisiä sauna- ja pyykkitiloja. Eräänlainen ekoteko on sekin, että olemme lapsettomia, vaikka se päätös ei ympäristöasioista johdukaan.

Vaan entäs se eläinharrastus?

Rakastan eläinten kanssa olemista ja henkinen hyvinvointini on riippuvainen siitä, että minulla on omia eläimiä, joiden kanssa touhuta. Se on kuin ytimeeni koodattu ominaisuus ja ilman eläimiä maailmastani katoaisivat värit. Eläinharrastuksen kohdalla ekologisuus alkaa kuitenkin ottaa nopeasti takapakkia, etenkin, kun lisätään soppaan hevoset.

Oma hevonen oli elämäni valo, mutta onko sellaisen pitäminen ok, kun jokaisen pitäisi ajatella ympäristöä ja opetella luopumaan?

Hevosen omistaminen on kaukana ekoteosta. Jos ostan vielä oman hevosen, ajelen kuussa n. 1 600 km tallimatkoja ja joudun ylipäänsä pitämään omaa autoa. Hankin hevoselle yhtä sun toista varustetta, joista monet ovat jo valmistusvaiheessa ympäristöä kuormittavia nahkatuotteita.

En pysty olemaan täysin eettinen kissojenkaan kanssa, nehän ovat lihansyöjiä. Tuoteselosteiden mukaan kissanruokapurkkien liha on vieläpä usein mahdollisimman epäeettisistä kanaa Thaimaasta, mutta nirso Poika-kissa ei muuta suostu edes syömään. Käyttämäni kissanhiekka ei kompostoidu, mutta on niin ihanan toimivaa ja helppoa arjessa.

En minä olekaan lopulta kovin eko.

Mitä yritän pelastaa?

Ronja Salmen ohjelmassa todetaan, että ympäristökatastrofin äärellä ihmisten on opittava luopumaan saavutetuista eduista ja se on vaikeaa. Nykyinen sukupolvi ei voi kahmia yhtä paljon asuinneliöitä tai materiaa kuin aiempi. Matkustelua ja lihansyöntiä tulisi vähentää ja jakamistaloutta oppia. Tärkeä kysymys kuitenkin on, mitä lopulta yritämme pelastaa valinnoillamme?

Mielestäni kyse on lopulta siitä, että jokaisella pienelläkin ekoteolla ostamme lisäaikaa ihmiskunnalle. Emme me ole loppujen lopuksi kokonaista maailmanloppua aiheuttamassa. Tuhoamme pitkällä tähtäimellä pääasiassa omaa lajiamme ja siinä sivussa vaikutamme siihen, millaiset lajit säilyvät ja pärjäävät jatkossa maapallolla. Nyt on holtittoman lisääntymisen ja kuluttamisen kausi, vähän kuin Helsingin citykaneilla muutama vuosi sitten. Ongelmat alkavat, kun vauhdin hurmassa hävitämme itsellemme elinkelpoiset olosuhteet.

Tyypillisesti liian suureksi kasvanut eläinpopulaatio kutistuu tilan, veden ja ravinnon puutteeseen emmekä me ole tämän luonnonlain yläpuolella. Jos resurssien loppuminen ei yksin hoida hommaa, esimerkiksi antibiooteille vastustuskykyinen superbakteeri voi niittää kansan ja kompastumme lopulta omaan näppäryyteemme.

Luonto voittaa aina, mutta omilla valinnoillani haluan kantaa korteni kekoon, ettei loppusotaa tarvitsisi käydä ihan lähiaikoina. Haluan ikuisena optimistina uskoa myös siihen, että voimme oppia elämään sopusoinnussa luonnon kanssa, riistämättä enempää kuin pystymme antamaan takaisin. Pienistä valinnoista se alkaa.

Mitä Mietit, Ronja Salmi? -ohjelman maailmanloppujakso löytyy Yle Areenasta.

“Lihaa! Anna lihaa!”

About author

Piia

Piia on 35-vuotias hullu kissamummo, joka on sekaisin myös hevosista.

Lue myös nämä

/ You may check this items as well

4

Uusia tuulia: blogi palaa juurilleen ja hevosjutut loppuvat

Katsoin eilen Ystäväni hevonen -blogista tutun R...

Read more
puskutraktori

Hukkasin henkisen Niclas Aromaani

Katsoin eilen Ystäväni hevonen -blogista tutun R...

Read more
dogbic

Dogbiciä ja rotukissoja Eläinystäväni-messuilla

Katsoin eilen Ystäväni hevonen -blogista tutun R...

Read more

There are 0 comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.